-->

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Paperfangs - Witches


Olen tällä viikolla lykännyt pitkien blogitekstien kirjoittamista, koska niihin ei joko ole ollut aikaa, tai silloin kun on ollut, on ollut halu tehdä jotain muuta. Niin kuin surffailla musablogeissa, paistaa kananmunia, koota sohvaa, katsoa (taas kerran) Rock-Suomen jaksoja, kävellä ympäri asuntoa ja mietiskellä asioita, availla ja sulkea jääkaapin ovea, lukea vanhoja lehtiä tai tehdä jotain muuta epätuottavaa mutta tarpeellista.

Paperfangskin ansaitsisi tarkemman ja muhkeammalla näkemyksellä tehdyn postauksen, mutta ehkä sitten tulevaisuudessa.

Joko osin, kokonaan tai ei enää ollenkaan Tampereelta käsin vaikuttava electropop-ryhmä julkaisi viime vuonna muutaman kappaleen ja herätti innostusta lukuisissa blogeissa. Syksyllä bändistä ei oikein kukaan näyttänyt tietävän paljon mitään, mutta joulukuussa selvisi, että yhtyeessä vaikuttaa 1000 Sparks ja Arvoitus on meille poika tuo -blogeista tuttu Jyri Öhman. Hän kirjoitti aikanaan alkuvuoden 2011 tuovan tullessaan pari uutta videota, kasettijulkaisun ja ekan keikan. En tiedä, onko näistä joku vielä tapahtunut, tapahtuuko ja milloin tapahtuu, jos tapahtuu.

Joka tapauksessa, tällä viikolla Paperfangs julkaisi uuden biisin Witches. Melodisesti se on jonkin verran kraftwerkish, tunnelmallisesti dreampopish ja soundillisesti miellyttävän rauhoittava. Witchesiä on kiva kuunnella repeatilla.

Odotan jatkoa suurella mielenkiinnolla.

Witches by Paperfangs

Paperfangs Tumblrissa.

2 kommenttia:

  1. No juu, Jyri kyllä hieman aiemmin syksyllä jo vihjaili sen verran osuvasti PF:stä, että oli mahdollista rajata mahdollisuudet muutamaan musiikkiproggikseen, joita oli lähiaikoina kuunnellu. Hienotunteisina tämän vihjauksen osakseen saaneet pitivät sen suhteellisen omana tietonaan :) Vaikkei se siinä vaiheessa mikään salaisuus ollutkaan.
    Hieno mies ja hienoa musaa.

    VastaaPoista
  2. Joo huomasin 1000 Sparksista, että jotain tuollaista puhetta oli liikkeellä, mutta en tiennyt asiasta muuta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...