-->

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Smashing Pumpkins - Lightning Strikes


Smashing Pumpkins julkaisi tänään uuden biisin massiviselta (ja vielä keskeneräiseltä) Teargarden by Kaleidyscope -albumiltaan. Bändin tarkoituksena on julkaista muutaman vuoden aikajänteellä kaikkiaan 44 kappaletta, joista lopullinen levy koostuu. Lightning Strikes on projektin yhdeksäs biisi, jos vain albumille päätyvät lasketaan, ja yhdestoista, jos aikaisemmista kappaleista koostettujen kahden ep:n b-puolet lasketaan. Lisää tolkkua asiaan saa smashingpumpkins.comista.

Lightning Strikesia voi pitää jopa aika pirteänä esityksenä. Se on osoitus siitä, että Smashing Pumpkinsin kannattaa olla vielä olemassa. Kappaleen soundi, dynamiikka, kitarakuviot, sävelkulut ja Corganin laulumaneerit ovat tosin kaikki tuttuja jo 90-luvun alusta, mutta kyllähän ne saavatkin olla. Synakuvio tuo biisiin tuoreeseen päin kallellaan olevan vivahteen.

Smashing Pumpkins on jo kauan sitten muuttunut yhtyeeksi, jolta ei odoteta maailmaa muuttavia asioita, eikä tämäkään uusi tekonen klassikoksi nouse. Teargarden by Kaleidyscope on silti teos, jonka valmistumista kannattaa seurata tulevien kuukausien ja/tai vuosien aikana.

1 kommentti:

  1. Pinto is the brainchild of Andreas Magnusson former member of the critically acclaimed band Hanif.
    Pinto has released two albums on Krusty Stills Records and has toured in Germany, England and Sweden. The duet with Anna Järvinen “Iron and Rust” and the following single “Restless Heart” was on high rotation in the Swedish radio station P3.

    The new self titled album will be released on May 3rd.

    Here is a sample from that CD – A song called “I Need You Now”.
    Direct link: http://hanif.se/Pinto_Need.mp3
    Picture: http://hanif.se/Pinto2011_1.JPG

    Feel free to share this song and more. Pinto believes in sharing.

    In the band you can find musicians from bands like Mattias Hellberg & the white moose, Travelling end, Next stop: Horizon, Holmes, 610 Toresco and The Gentle act incident.

    Andreas Magnusson - Vocals, acoustic guitars
    Marcus Jönsson - electric guitars
    Henrik Toresson - electric guitars
    Hampus Öhman Frölund - drums
    Jakob Lilja - Bass
    Hannah Tengelin - vocals
    Madelene Fhager - keyboards


    /from the desk of Pinto

    Contact: Cell:
    andreas.magnusson@gmail.com 070-9497681
    http://www.pinto.se
    http://www.myspace.com/pintopintopinto

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...