Kylläpä se nyt taitaa vain niin olla, että lempeä diktartuuri on paras muoto bändin johtamiseen. Niin, että yksi henkilö kuuntelee ensin muiden mielipiteitä, antaa heidän tarjota omia luovia ratkaisujaan, tarvittaessa kertoo mieleisensä muutosehdotukset ja lopulta päättää mitä tehdään. It's just to get everyone happy tai Operation Make Everyone Satisfied eivät toimi, sillä jos kukin orkesterin jäsen saa tahollaan toimia oman päänsä mukaan, bändin konsepti hajoaa ja suunta katoaa.
Olen ollut tyytyväinen The Strokesin Angles-albumiin, vaikkei se mestariteos olekaan. Kuten moneen otteeseen on mainittu, sitä vaivaa epätasaisuus ja epäyhtenäisyys, ja tietysti se, että sillä ei ole tarpeeksi Julian Casablancasia. Toki Anglesilla on muutama totaalisen ässä biisi. Olen ollut kiitollinen niistä.
Se mikä tässä jurppii on ilmeinen muutos bändidynamiikassa. Kun Casablancas ei enää päättänyt jokaisesta iskusta ja sävelestä albumilla, hänen mielenkiintonsa koko projektiin lopahti. Anglesin haastattelukierroksella hän lauseili moneen otteeseen olevansa tyytymätön uuteen levyyn, samalla kun muut yhtyeen jäsenet kertoivat, kuinka tuskallista oli äänittää albumia Casablancasin lähetellessä omia lauluraitojaan verkon yli ja käytännössä jättäessä valtaosan päätöksistä muille tyypeille.
Hammond Jr, Valensi, Morretti ja Fraiture ovat toki osaavia ihmisiä, mutta en oikein ymmärrä, miksi he haluavat tasa-arvoisen aseman yhtyeessä, joka on aina ollut musiikillisesti Casablancasin luomus. Hittoko siinä on, kun ne soololevyt eivät riitä oman luovuudenjanon tyrehdyttämiseen? Mieleeni ei tule yhtään tapausta, jossa bändi olisi muuttunut paremmaksi laulunkirjoitusvastuuta jakamalla.
Albert Hammond Jr on työstänyt uuden videon The Strokesin biisiin Call Me Back. Siinä on haettu jotain ihmeellistä kauniin taiteellista ilmaisua, joka ei näytä ollenkaan The Strokesilta. Videossa nainen kävelee eteerinen ilme kasvoillaan läpi vesiseinästä. C'moon.
Tässä on bändi, joka tarvitsee taas johtajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti