-->

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Telekinesis - Car Crash


Car Crashin piti olla lauantai-illan postaus, koska se sopii paremmin lauantai-iltaan kuin sunnuntaiaamuun. Yleensä. Mutta ei tänään.

Uskotko autokauppiasta, joka kertoo tekevänsä esimerkiksi Helsingin luotettavinta autokauppaa? Tai kylpylää, joka julistaa tarjoavansa Lahden parasta palvelua? Tai ravintolaa, joka uhoaa paistavansa kaupungin parhaat pihvit? Tai niin edelleen.

Joo-o, arvasin, ei kukaan muukaan usko. Maailma ei toimi niin. Ihmiset eivät usko uhoamista, ja varsinkin jos he kokeilevat tuotetta ja huomaavat sen keskinkertaiseksi, tuotteen tarjoaja on paitsi keskinkertaisuus, myös valehtelija.

Ok, erilaisissa kirouksissa homma toimii samalla tavalla. Jos esimerkiksi kehuu kavereilleen, kuinka laittamattomasti kortti on kulkenut viime viikot, eivätkös ne vastustajan värit ja kahdet parit täyty sen jälkeen joka ainoa kerta. Tai jos perjantaina ihastelee hienoa viikonloppusäätä ja Forecan ennustetta, eivätköhän vain ne effing rakeet saavu viimeistään seuraavaan iltapäivään mennessä. Ja niin edelleen. Kirousten maailma on hyvin looginen.

Olemme tänään lähdössä perheen kanssa Ikeaan. Kulkuvälineenämme on auto. Päätin blogipostauksella jinxata meille turvallisen meno-paluun. Let's go!

Telekinesis - Car Crash by ynra

2 kommenttia:

  1. Hih :D

    Ja jos sinusta ei kuulu mitään muutamaan päivään, voin taas vetäytyä omaan "mikään ei toimi koskaan niin kuin toivoo/suunnittelee" -elämänfilosofiaani. Pessimisti? Ei, realisti.

    VastaaPoista
  2. Selvisimme! Rahaakaan ei kulunut kuin vähän yli viiskymppiä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...