-->

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tv-resistori - Ilta aikaa


2000-luvun alussa oli olemassa nettisivusto, jonka nimi oli kellaribandit.net tai jotain vastaavaa, en muista tarkkaan. Palvelun perusjatus oli, että yhtye pystyi luomaan oman profiilinsa ja uploadata sinne musiikkiaan, kuviaan, bionsa ja muuta sen sellaista. Vastaavia sivuja oli jo tuohon aikaan monta, mutta millään/kellään ei ollut varsinaista monopoliasemaa.

Löysin Tv-resistorin kyseisen palvelun kautta. Tykästyin bändiin jopa niin paljon, että tilasin kaksi kappaletta heidän TV_RESISTORI-demoaan. Se sisälsi noin kuusi kappaletta, joista Booako? ja varsinkin taivaallisen hieno Blondiini jäivät heti paitsi mieleen, myös kestokuunteluun. Kun Fonal nappasi Tv-resistorin talliinsa, ostin yhtyeen jokaisen julkaisun ja pidin kaikista.


Olisi todella hienoa kertoa, että pidän eniten jostain muusta kuin bändin ensimmäisestä demosta, mutta kyllä se vain niin on. Ensi-ihastumisen huumaa on vaikea toistaa. Petit Pianista on oivallinen debyyttiseiska, jonka avauskappale Digaten & styylaten on yksi bändin parhaista. Melodi Melodika on ok perussinkku (jonka kasettiversiota itse asiassa en omista) ja Intiaanidisko ihastuttavan hurmaava esikoiskokopitkä. Tv-resistorin kakkosalbumi Serkut rakastaa paremmin on kai periaatteessa yhtyeen paras, mutta itse olin jo muissa musiikillisissa maailmoissa sen julkaisun aikaan.

Noin vuosi sitten yhtye julkaisi kappaleen Voi ei, ei voi olla totta. Tuolloin oli puhetta, että yhtyeen kolmas albumi julkaistaisiin piankin.

Tv-resistori: Voi ei, ei voi olla totta (2010 mix) by Fonal Records

Nyt vihdoin alkaa olla se pian. Fonal uploadasi tänään Soundcloudiin uuden biisin Ilta aikaa, jota jo Jussi ja Janne kirjoituksissaan sivusivat. Kun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella mainittavan moni orkesteri siirtyi ilmaisussaan elektroniseen suuntaan, näyttäisi siltä, että Tv-resistori kulkee yhä vankemmin kohti perinteistä, akustista bändisoundia.

Gösta Sundqvistin henki on tässä vahvasti läsnä, mitä voi pitää oikein miellyttävänä asiana.

Tv-resistori: Ilta aikaa by Fonal Records

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...