Radio rakastaa covereita enemmän kuin kukaan muu. Tähän on muutama syy.
[radiobasics]
Kun radiokanava alkaa soittaa uutta kappaletta, aseman musiikkipäällikkö ottaa riskin. On mahdollista, että kuuntelijat eivät pidä kappaleesta, ja jos kuuntelijat eivät pidä kappaleesta, he kääntävät kanavaa.
Radiota tehdään tavallisille kuluttajille, ei musadiggareille. He haluavat kuunnella työpäivänsä tai arkiaskareidensa taustalla mieleistään musiikkia. Vieras musiikki ei ole tavalliselle kuluttajalle mieleistä, ei ainakaan siinä mielessä kuin se uusia tuulia etsivälle musiikin suurkuluttajalle on. Soitettavien laulujen pitää olla sellaisia, joita voi hyräillä mukana ja joiden sanoista tunnistaa mielellään ainakin muutaman. Laulu ei missään tapauksessa saa olla palanut loppuun, mutta tietysti se voi olla sellainen, johon tavallinenkin kuuntelija suhtautuu intohimoisesti.
Vain hyvin harvoin julkaistaan lauluja, johon miljoona ihmistä ihastuu heti. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen Missä muruseni on? on sellainen. Valtaosa ei ole.
Uutta kappaletta on soitettava paljon, jotta se jäisi ihmisten mieleen ja muuttuisi tutuksi. Kun kuuntelijat tunnistavat kappaleen, he voivat sanoa mielipiteensä siitä. Menestyneet radioasemat testaavat jatkuvasti soittamaansa musiikkia erilaisilla tutkimuksilla. Uutta biisiä on soitettava kanavalla yleensä kymmeniä kertoja (tai enemmän), jotta se voidaan luotettavasti testata.
Jos kappaletta on alun perinkin vihattu, tilanne on todella huono radioasemalle. Se on yrittänyt moukaroida viikkokausia ihmisten tajuntaan laulua, joka onkin toiminut kanavanvaihtajana. Tieto virheestä saadaan vasta silloin kun vahinko on jo tapahtunut. Joskus salitutkimukset saattavat paljastaa yllättäviäkin tuloksia tunnettujen ja suosittuina pidettyjen artistien tuotannosta. Tällöin kanava saattaa pudottaa koko bändin tai laulajan pois soittolistaltaan.
Mitä isompi/suositumpi yhtye on, sitä pienempi riski, näin ainakin periaatteessa. Esimerkiksi Jenni Vartiaisen seuraavan albumin ensimmäinen single lähtee soimaan kaikilla asemilla, joihin se edes vähän sopii. Suurella todennäköisyydellä kuuntelijat pitävät siitä, tai eivät ainakaan vihaa sitä.
Radiosoittoon tarkoitetun cover-version ei tarvitse olla ns. taiteellisilta arvoiltaan kummoinen, kunhan se sopii radiokanavan soundiin. Jos kuuntelija tunnistaa biisin ja pitää kanavan äänimaailmasta, kaikki on periaatteessa hyvin. Tästä syystä esimerkiksi brittiläiset tosi-tv-voittajat julkaisevat silotellulla tuotannolla kuorrutettuja cover-versioita ensimmäisinä sinkkuinaan.
Hyvä musiikkipäällikkö tuntee yleisönsä ja osaa valita kanavalle uudet kappaleet.
[/radiobasics]
Netin puolella coverit toimivat eri tavalla kuin radiossa. Radiossa lainakappaleet toimivat apupyörinä niin artistille kuin musiikkipäälliköllekin. Netissä covereilla haetaan huomioarvoa.
Netti on myös arvaamattomampi. Tavalliset kuuntelijat eivät jaksa tuhlata aikaansa huonoista cover-versioista höyryämiseen. Nettientusiastit jaksavat. Bändi tuhoaa huonolla versiolla todella helposti uskottavuutensa. Tai ainakin nakertaa uskottavuuttaan. Jotkut joutuvat totaalisesti & lopullisesti naurunalaisiksi.
Wolf Gangin nokkamies Max McElligott on tehnyt coverin Radioheadin Pyramid Songista. Sitä ei ole tarkoitettu radiosoittoon.
Jollain ihmeellisellä tavalla hän onnistuu hoitamaan homman kotiin.
Wolf Gang - Pyramid Song (Radiohead cover) by Radar Maker
1. Riskistä. Uusi kappale on sitä pienempi riski mitä paremmin se on suojattu ja huom. mitä paremmin juontaja osaa esitellä kappaleen ja varsinkin sitä seuraavan kappaleen. paljon vartijana on itse musapäällikkö siinä, miten sweeppinsä rakentaa.
VastaaPoista2. uutuuksien sijoittelusta. ei varmaan kannata ihan praimissa kovasti soitella niitä ensimmäisiä kymmeniä kertoja. jolloin ei niin vaaraakaan suuresta vahingosta.
3. moukaroinnista. tarvitaan musapäälliköltä munaa uskoa johonkin uutuusartistiin, niin että uskaltaa soittaa jotain kappaletta niin kauan, että se tulee tunnetuksi kunnolla. jokainen uusi artisti haluaa hitin. yksi ainut kappale voi olla ratkaiseva uran kannalta. tässä mielessä musiikin 'suurkuluttajille' suunnatut kanavat kuten esim Radio Helsinki lienevät artisteille merkityksettömiä.
4. covereista. olen vähän eri mieltä. kuuntelijat ja varmaan useimmat musapäällikötkin tunnistavat hutiloinnin. sellaista ei kannata ottaa soittoon, mieluummin soittaa sen alkuperäisen siinä tilalla. jos cover tulee soittoon, niin siinä pitäis olla jotain uutta näkökulmaa, kuten esim 'Jos sä tahdot niin' tai uudet sanat, tai käännös eri kielestä.
Hyviä tarkennuksia, varsinkin kun tiedän esimerkiksi Iskelmällä olevan nämä hommat erinomaisesti hanskassa.
VastaaPoistaNoilla coverien taiteellisilla arvoilla tarkoitin vähän eriä kuin ammattitaidottomuutta tai huonoutta. Tiedän esimerkiksi, että Alexandra Burken Hallelujah on ammattitaidolla tehty, tuotettu ja laulettu - ja super radio friendly. http://www.youtube.com/watch?v=bsuXbkrA_AQ
Mutta jos musadiggarina vertaan sitä Jeff Buckleyn versioon, puhutaan täysin eri tasosta tunteen välittämisessä, sanojen merkityksellistämisessä tai ainutlaatuisuudessa. http://www.youtube.com/watch?v=y8AWFf7EAc4
Varsinkin rockbändeillä on pahana tapana tehdä särökitaraversioita tutuista biiseistä, kun omat sävellykset eivät radioon pääse. Ja vaikka ne versiot olisivatkin ihan hyviä, ne jäävät harvoin elämään.
Ja mainitaan näin yleisesti vielä, että vaikka tiedänkin toimintamallit ja periaatteet, en joudu itse tekemään näitä päätöksiä, enkä ole koskaan tehnyt musiikkeja yhdellekään kanavalle. Eli ne, jotka joutuvat ja tekevät, pystyvät tarjoamaan syvempää analyysiä aiheesta.
VastaaPoista