Nyt täytyy kyllä sanoa, että toukokuu oli kotimaisen musiikin suhteen tajuttoman kova. Upeita biisejä hienoilta bändeiltä, jos ei joka päivälle, niin ainakin joka toiselle. Ja lisäksi ulkomainen biisi, jonka tasoisia tehdään vuoden aikana yleensä vain parikolme, jos sitäkään. Here goes...
#14 Siinai - Anthem 1 & 2
Tarjolla on hitaasti tapahtuvaa ääntä, jättiläisen kokoisia koukkuja, äänitekstuureja, kaikkea isoa, ja joko hitosta tai taivaasta kotoisin olevaa tunnelmaa. Termi psykedeelinen krautrock ei liene kovin kaukana maalistaan.
SIINAI - ANTHEM 1 & 2 by SIINAI
#13 Bad Sports - Teenage Girls
Kivasti on otettu haltuun 70-lukulainen protopunktyylinen soundi. Kertosäkeen Teenage girls dancing in the street -hokema jää päähän soimaan niin kuin ennen vanhaan, sävel on tuttu monesta muustakin biisistä, ja kaikkiaan tuttujen asioiden äärellä ollaan. Biisin soundissakin tapahtuu jotain kummallista, ihan kuin kappale olisi kierrätetty vanhan wouwaavan kasettimankan kautta.
Bad Sports - Teenage Girls by Ottawa Explosion
#12 Stop Modernists - Subculture (feat. Chris Lowe)
Kokoonpanoon kuuluvat kotimaiset ns. pitkän linjan raskassarjalaiset Jori Hulkkonen ja Alex Nieminen, jotka ovat pyytäneet Pet Shop Boysin Chris Lowen feattaamaan debyyttijulkaisulleen. Subculture-biisikin on valittu oivan katu-uskottavasti New Orderilta.
Stop Modernists featuring Chris Lowe - SUBCULTURE - radio edit 128kbps by Sahko
#11 Satellite Stories – Family
Tämä on aurinkoista, kevyesti rullaavaa, oivasti sävellettyä ja taitavasti esitettyä musiikkia. Ooo-ooo-kuorot ja sympaattiset falsetissa käyvät nuotit kuorruttavan kakun juuri oikein.
Satellite Stories - Family by satellitestories
#10 The Oos & Ahhs – 2084
Ooh, I get it, I get it. Niin kuin että 2084, että sata vuotta Orwellin 1984:n jälkeen. Että some things never change. Ja kun tarkkaan kuuntelee, eikä vain taustalla, niin WE'LL BE WATCHING YOU! Ja levyn kannessa amerikkalaiset starsit on vaihettu turvakameroihin, stripesit sälekaihtimiin ja sitten on vielä joku agentilta näyttävä tyyppi, joka tarkkailee. Että instrumentaalinenkin musiikki voi ottaa vahvasti kantaa. Että EVERYWHERE YOU GO!
#9 NT's White Trash - You & Me
You & Me edustaa Mourning Becomes Electricin tarttuvinta laitaa. Albumin kaikki kappaleet eivät suinkaan ole yhtä suoraviivaisia indierocktykityksiä, mutta jos tästä pitää, niin todennäköisesti pitää koko levystäkin. Toisaalta levystä voi pitää myös silloin, jos ei pidä tästä, niin että win win jne.
#8 1,2,3 – Work
Kirjoittelen jotain oivaltavaa ja relevanttia sitten kun ehdin. Siihen saakka fiilistelen esimerkiksi 1,2,3:n Workia. Se on hyvä.
"Work" by 1,2,3 by Musefy
#7 Washed Out - Eyes Be Closed
En tiedä kutsutaanko tätä vielä/enää chillwaveksi, mutta jos kutsutaan, niin yeah, hyvää chillwavea. Kuten asiaan kuuluu, biisin tunnelma on kuin lämmin kesäillan tuulahdus, ripauksella lupausta jostain paremmasta.
Washed Out - Eyes Be Closed by design_t
#6 Foster the People – Pumped Up Kicks
Los Angelesista kotoisin oleva kolmikko (livenä viisikko) tekee kevyttä ja kesäistä indiepopahtamaa musiikkia, jota on helppo kuunnella ja josta on helppo pitää. Soundi on ajankohtainen ja -mukainen, biitit tanssittavia, kertsit tarttuvia ja muut koukut koukuttavia.
Pumped Up Kicks by Foster The People
#5 Arcade Fire - Speaking in Tongues (feat. David Byrne)
En tajua, miten Arcade Fire on voinut jättää Speaking in Tonguesin pois albumilta. Se on biisi, jollaista useimmat bändit eivät koskaan saa aikaiseksi. Ja lisäksi sen taustakuorossa laulaa David Byrne.
Arcade Fire - Speaking in Tongues (feat. David Byrne) by MergeRecords
#4 Burning Hearts - Into the Wilderness
Omaan korvaani biisissä kaikuu moni sellainen asia, josta pidin 90-luvulla tajuttoman paljon. Yksinkertaisen sointukulun päälle rakennettu kevyehkö mutta poikkeuksellisen kaunis melodia, toiveikkaan kaihoisat sanat, konstailematon ja luonnollinen laulusuoritus ja heleä soundimaailma.
#3 The Duplo! - Homophobic Son of a Bitch
Kitarariffi liki Shakin' All Overista. Asenne sieltä mistä luvataan. Tuloksena raikasta kohkausta. Raikasta kuin aamuinen sade. Vuoden iskevin punkrockslogan. Homophobic fuckin racist son of a bitch!
The Duplo! 'Homophobic Son of a Bitch' by The Duplo!
#2 French Films – Convict
Convict on suora, melodinen, aurinkoinen ja frenchfilmsmaisen komeasti soitettu, laulettu ja sovitettu kappale, jota kuunnellessa on mahdoton pysyä paikallaan. Taustakuoron whoo-hoot ovat tietyin osin parasta ikinä tai ainakin parasta pitkään aikaan. Tässä on nyt laulu, jota tuhannet bändit ovat yrittäneet kirjoittaa tuhansia kertoja tämän vuosituhannen aikana, aivan kuitenkaan onnistumatta.
Convict by French Films
#1 Fucked Up – Queen Of Hearts
Really. Siltä nyt aika vahvasti tuntuisi. Vuoden albumi. Tai joo, kyllä, yksi niistä. Olen nyt vain ensi-ihastuksen huumassa ja David Comes To Life tuntuu paremmalta kuin mikään.
Fucked Up - Queen of Hearts by Pretty Much Amazing