Nyt on hyvä. Nyt on tosi hyvä. Nyt on älyttömän hyvä.
Processory = Jori Hulkkonen ja Jerry Valuri. Bändin selftitled debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2007, mutta valtaosalle ihmisistä tutuin kaksikkoon liittyvä viittaus lienee taivaallinen Lo-Fiction Hulkkosen vuonna 2005 ilmestyneeltä Dualizm-levyltä. Levy-yhtiö Sugarcane Records kuvailee Processoryn soundia näin...
The new direction is a more synthetic one, complete with lo-fi aesthethics and transhumanistic themes. Whereas on the debut album the roles were divided into vocalist/lyricist vs producer/synth-guy, this time around the collaboration is more complex and profound: the album boasts lyrical, vocal, musical and productional input from both members, bringing more depth and versatility to the record.
...mikä tarkoittaa kai sitten jotain. Jos jonkun korvaan Processoryn musiikki kuulostaa Villa Nahilta, kannataa muistaa, että Hulkkonen tuotti ja miksasi yhtyeen Origin-levyn.
Nightfall on pakahduttavan melankolinen elektrotunnelmointi, jota Valurin surullinen ääni syventää eleettömästi. Pelkistetty soundimaailma ja rauhallisen rytmihäiriöinen beatti kuljettavat kappaletta kohti sen hidasta fade-outtia. You distroyed me at nightfall. Sydän on räjähtää.
Odotukset Processoryn 31. toukokuuta ilmestyvää Change Is Gradual -albumia kohtaan ovat pilviä korkeammalla. Lisää täältä.
Minäpä se taidan muuten olla usein jonkin sortin vastarannankiiski. Niin kuin että jos jotkut haluavat tyylikästä, minä haluan hölmöä, ja jos jotkut haluavat hölmöä, minä haluan tyylikästä, tai jos jotkut haluavat fine diningia, minä haluan pizzaa ja päin vastoin ja niin edelleen. I mean, no reasons, eikä aina tietenkään ihan näin, mutta usein. Joskus aikanaan tosi paljon enemmän, nykyään vähemmän, mutta silti silloin tällöin.
Tarkoitan, että kun nyt on vappu ja monet haluavat hölmöillä, minä tykkään kuunnella superviileää ja tyylitietoista musiikkia ja ajatella, että pitäisiköhän sitä mennä parturiin, kun oma tukka on ihan sairaan kamala kuontalo.
Siis, että Star Slingerin tekemä remix Gold Pandan Marriagesta on aika tyylikäs. Se soundaa tyylikkäältä ja sen video on tyylikäs. Se sopii hyvin vappuun.
Joskus aikanaan vain kaikilla rikkailla popstarboilla oli varaa ja kanttia tehdä pitkiä videoita. Tai ei ehkä ollut, mutta siltä se ainakin tuntui. Niin kuin että Michael Jacksonin videot olivat aina ihan omaa luokkaansa, kun niissä oli juoni ja paljon elokuvallista materiaalia itse biisin ympärillä. Muiden videoissa mentiin Venetsiaan, vuokrattiin gondoli ja kuvattiin.
Onko pitkä video merkki siitä, että nyt on sekä varaa että kanttia? Eli onko Lykke Li nyt virallisesti siirtynyt isojen artistien joukkoon tekemällä ison profiilin & hyvältä näyttävän, melkein seitsenminuuttisen videon?
Vai tarvitaanko siihen enemmän erikoistehosteita ja pyrotekniikkaa?
Hei. Tässä on ranta. Ranta ja riippukeinu. Ranta ja riippukeinu ja meri. Ja palmuja. Lupaus rauhasta ja levosta, hyvistä viboista, akkujen lataamisesta ja paremmasta huomisesta. Kuva, joka henkii mahdollisuuksia oikeanlaiseen ja saavutettavissa olevaan eskapismiin.
Niin kuin että kesäbiisi kuvan muodossa. Paitsi että siitä puuttuu rakastunut pariskunta. Hetkinen...google....copy....paste....tässä! Nämä kuvat kun yhdistäisi, niin siinäpä olisi. Ei välttämättä kirjaimellisesti, vaan saavutetun tunteen määrällä ja laadulla mitattuna. Eli siis ei niin, että kesäbiisissä laulettaisiin rannasta ja rakkaudesta, vaan niin, että siitä tulisi samanlainen olo. Or something.
Niin että mikä biisi mielestäsi täyttää kriteerit. Eli mikä on oikeasti hyvän mielen tuottava kesäinen kappale? Joko uusi tai vanha, tai tosi uusi tai tosi vanha.
Ilmeisistä musiikin laatuun liittyvistä syistä olen edellisinä kesinä kuunnellut huomattavat määrät esimerkiksi MGMT:tä, Karkkiautomaattia ja Shinsiä. Nyt aluillaan olevan kesän henkilökohtaiseksi kesähitikseni luulen nousevan Cultsin Go Outsiden.
Nyt on taas hyvä biisi, varsinkin jos pitää kaiuista ja kitaroista ja kaiuista ja kitaroista ja kaiuista ja kaiutetusta laulusta ja kitaroista ja melodioista ja kaiuista ja hyvistä biiseistä.
En vielä tiedä Saskatchewanista paljon mitään. Yhtyeen Bandcampissa tageina ovat dream pop laxwave nice daze Orlando, mistä vanhana kettuhenkisenä taktikkona luen, että yhtye soittaa kivaa & utuista dreampoppia ja on kotoisin Orlandosta. Sitä en tiedä, mitä laxwave tarkoittaa. Veteläaalto? Hölläaalto? Kenties rentoaalto? Kuulostaa hienommalta englanniksi kuin suomeksi.
Vaikka demo onkin formaattina kuollut, tämä on hyvä demo. Toivottavasti lopullisessa versiossa säilytetään samanlainen kaiku ja kaiho ja tenho ja laxwavemainen tunnelma.
Voin muuten sanoa, että soundeilla, miksauksella ja tuotannolla on merkittävä rooli kaikessa musiikkiin liittyvässä. Suurempi kuin mitä useat perinteiset kitarayhtyeet välttämättä tajuavat. Vaikka toki on olemassa valtava määrä bändejä, jotka suhtautuvat tuottamaansa ääneen yhtä intohimoisesti kuin kirjoittamiinsa kappaleisiin, yllättävän iso osa orkestereista soundaa siltä miltä bändit nyt yleensä soundaavat. Eli satunnaisen tavanomaiselta. Hyvä soundi koetaan erottelevaksi ja ammattimaiseksi ja huono soundi tuhnuiseksi ja amatöörimäiseksi, mutta siinä se.
Tuli vain mieleen, kun kuuntelin Zebra and Snaken uusia miksauksia. Pidin paljon niistä vanhoistakin, mutta nämä uudet kuulostavat aivan kipeän hyvältä. Bändi kertoi Facebookissa seuraavaa. Boys from Kaiku Studios Berlin ran our tracks through some sweet vintage gear and here's some of them for you.new stuff too! Tässä on nyt lähdetty parantamaan ääntä, ja onnistuttu siinä.
Hienoa on se, että vanhoissa miksauksissa ei ollut mitään periaatteellista vikaa. Ne olivat nykyisellä indiesoundi-mittapuulla tarkasteltuna ammattimaisia ja erottelevia ja groovaavia ja genren mukaisia ja sen sellaisia, enkä esimerkiksi huomannut kenenkään mainitsevan niiden yhteydessä sanaa demo. Nämä uudet miksaukset nostavat kuitenkin jo ennestään hienon musiikin sille kuuluisalle seuraavalle levelille.
I like.
edit. Bändi on poistanut Soundcloudista ne biisit ja versiot, joista tässä kirjoitan. Vähän höhlää, mutta so it goes etc.
Hei sinä! Muistatko vielä oivallisen Tampere on okei -hankkeen? Kyllä? Great!
Ajatuksena on ollut viedä tamperelaista modernia ja uskottavaa kulttuuriosaamista Turkuun kerran kuussa. Ohjelmassa on ollut musiikkia, teatteria, sirkusta, sarjakuvaa ja elokuvaa - käytännössä kaikkea hienoa, pääosin pientä ja laadukasta.
Tänään julkaistiin WAH:n tekemä kymmenminuuttinen minidokkari kolmesta tamperelaisesta pienkustantajasta. Haastateltavina ovat Suuren Kurpitsan nokkamies (ja Antin all time favourite sarjakuvakäsikirjoittaja) Pauli Kallio, Fonal Recordsin pomo Sami Sänpäkkilä ja Uulun Petra Käppi.
Kaikki tämä on niin kannustamisen arvoista, etten oikein tiedä mikä muu olisi enemmän.
No jopas sentään! Pääsiäinen ja tylsät/rauhalliset päivät ovat ohi ja on taas aika valmistautua alkavaan työviikkoon. Joten viikkokatsausta kehiin, baby! Maailma ei pääsiäiseen pysähdy.
- Shine 2009:n levy-yhtiö Cascine julkaisi alkuviikosta Soundcloudissa bändin uuden Realism-albumin streamin. Antti oli ihan että JEEEEAAAAAAAAH! että minun ei alun perin pitänyt oikein pitää tästä, koska minulla oli jokin järjenvastainen ysäribeattitrauma, mutta nyt tää kuulostaa ihan tykiltä & ässältä, että minäpä kirjoitan tästä blogiin että muutkin voisivat intoilla, että love u Cascine ja love u Shine 2009. Iloa ei kuitenkaan kestänyt kuin muutama tunti, kun aluksi Cascine poisti albumin ja lopulta itse biisitkin, paitsi ne, jotka oli jo aiemmin julkaistu. Kaikki olivat ihan että WHAAAAAAAT! että miksi tässä näin kävi, että tuleekohan se levy takaisin kuunteluun vai ei. Cascine oli aluksi ihan että calm down, että me sortataan tässä joitain probleemeja ja laitetaan biisit sitten takaisin.
Mutta eipä ole kuulunut.
edit. Paitsi nyt! Albumi on taas kuunneltavissa! Jabadaba!
- Iltalehti uutisoi Paradise Oskarin edustavan Suomea Euroviisuissa 47-vuotiaalla kitaralla. Kaikki olivat ihan että WHAAAAAAAAAAAT!? että 47-vuotias kitara, että jumaleissön Oskar, se kitarahan on niin vanha, että se voisi olla sun isäs! Paradise Oskar oli ihan että mää aion kyllä esiintyä seisaaltani ja tarvitsen hihnakiinnittimen, että ei tässä nyt vielä ole mikään varmaa, että jäitä hattuun. Kaikki olivat silti ihan että WHAAAAAAAAAAAT!? että 47-vuotias kitara, että se vois olla sun isäs, että kai sää soitat sillä, että et kai sää aio kieltää omaa isääs? Että ihme tyyppi, heti kun saa vähän maistaa kuuluisuutta, niin kieltää oman isänsä. Pradise Oskar oli ihan että minulla on varma ja hyvä olo. Viisuissa vallitsee kannustava ilmapiiri.
Kitarakohusta autuaan tietämätön taiteilija Tomislav oli sen sijaan tehnyt uskomattoman upean coverin Paradise Oskarin hittibiisistä Da Da Dam. Kaikkien mielestä Tomislavin versio herätti omalla tavallaan jopa enemmän tunteita kuin Oskarin alkuperäinen ja oli jälleen hyvä esimerkki siitä, että tarpeeksi hyvää biisiä ei noin vain pilata. Kaikki olivat ihan ihmeissään, että kuka on tämä vielä tuntematon suuruus ja mistä voin ostaa hänen albuminsa.
- Record Store Dayn mainingit jatkuivat, kun munapäiset trokarit kaupittelivat keräilijäparoille teemapäivän limited editioineja ylikalliiseen hintaan eBayssa ja vastaavissa huutokaupoissa. Suomalaisista keräilijöistä ovelimmat olivat maanantaina valppaina ja tilasivat Stupidon nettikaupasta esimerkiksi Radioheadin superhalutun 12-tuumaisen. Trokarien pettymykseksi ja diggarien riemuksi Stupido myi levyjä vain 1kpl/tilaus, minkä takia levyjä riitti noin puoleen päivään saakka. Ne jotka eivät olleet valppaina olivat ihan että saatanan saatanan saatana, että meidän kaupungissamme mikään levykauppa ei myynyt noita ja mää luulin, ettei mulla oo mitään saumaa saada tota levyä, ja nyt joku kertoo, että mulla oliskin ollut. Että saatanan saatanan saatana.
Lisää sydämentykytystä aiheutti Radioheadin ilmoitus, jonka mukaan osassa levyjä etiketit ovat keskenään väärin päin. Perfektionistit pohtivat yhä, raaskivatko he ottaa julkaisun pois kelmuista ja laskea sen keräilyllistä arvoa, vai jättävätkö he itselleen arvoitukseksi sen, omistavatko juuri he tuon keräilyllisesti arvokkaan virheellisen version. Että tämä on nyt julmaa uhkapeliä. Ne henkilöt, jotka eivät olleet koskaan tutustuneet keräilijöiden sielunmaisemaan olivat ihan että ookeeeeiiiiiiiiiiiii.....
- Antti teki vihdoin Best Tracks of March -listauksensa ja vanhana kettuhenkisenä taktikkona julkaisi sen pääsiäisen pyhinä, minkä takia listaus meni ohi isolta osalta ihmisiä. Antti ajatteli että jumaleissön, kylläpä sitä pitääkin välillä olla laiska, että tämähän olisi pitänyt julkaista jo kolme viikkoa sitten. Iso osa ihmisiä oli ihan että jaa mikä listaus, että me ollaan oltu koko pääsiäisen aika kotiseuduillamme sukuloimassa, että me hipsteröidään sitten taas pyhien jälkeen. Antti ajatteli että ok, mutta kai mää sitten muistutan listasta vaikka viikkokautsauksessa, että sen tekemiseen kuitenkin meni aika kauan aikaa ja se on lisäksi hyvä listaus, koska maaliskuussa julkaistiin paljon hyvää musiikkia, ja varsinkin paljon kotimaista ässäluokan sävel- ja sanataidetta. Iso osa ihmisitä oli ihan että aa ok.
- Finnpanelin kerran kuukaudessa julkaisemat Kansallisen radiotutkimuksen tulokset saivat osakseen suurta mielenkiintoa, koska kaikkia radiobisneksessä työskenteleviä kiinnosti massiivisella & ennen näkemättömällä ennakkopromolla uudistuneen Radio Aallon kohtalo. Helmikuussa kanavalla oli tutkimuksen mukaan 417 000 kuuntelijaa viikossa. Uudistuksen jälkeen maaliskuussa lukema oli 428 000.
Kaikki miettivät että hetkinen, että mainos pyörii tehona Sanoman omalla tv-kanavalla, aamushowssa Olga K, Jarkko Valtee ja Harri Moisio, päiväohjelmassa Sami Kuronen ja Kristiina Komulainen, iltapäivässä Kimmo Vehviläinen ja Ellen Jokikunnas, illassa Jani Juntunen tai Axl Smith, että jaahans, 11 000 ihmisen kasvu, että jaahans. Radiokonkarit olivat ihan että odotetaan nyt, että radiobisneksessä muutokset ovat hitaita, että odotetaan nyt. Osa radiokonkareista oli ihan että joo, odotetaan vain, mutta jos tolla ennakkopromolla ei saada ton enempää ihmisiä edes mielenkiinnosta kuuntelemaan sitä 15 minuuttia viikossa, niin millä saa? Tähän osa radiokonkareista oli ihan että ei oikein millään, että nyt puhutaan brändistä, jota on pahoinpidelty koko sen olemassaolon ajan, että kuluttajien luottamusta ei noin vain voiteta takaisin. Tähän osa radiokonkareista oli ihan että kyllä ne niitä kuuntelijoita saa kunhan vain jaksaa painaa, että kalliiksihan se tulee, mutta kyllä ne niitä kuuntelijoita saa. Tähän osa radiokonkareista oli ihan että en olis tosta niin varma.
Antti oli ihan että mulla on tähän kyllä selkeä kanta & näkemys, että tuolla konseptilla voi olla vaikea nousta 800 000 kuuntelijaan, mikä nyt olisi Radio Aallon panostuksella vähimmäisvaatimus, mutta koska olen töissä kilpailevalla firmalla, niin tehkööt kuten tykkää, että tuskin niitä Antin mielipide edes niin paljon kiinnostaa.
- NPR Music laittoi streamattavaksi Fleet Foxesin odotetun Helpnessless Blues -albumin ja kaikki fanit olit ihan että JEEEEAAAAAAAAAAAHHH! Antti oli ihan että saatanan saatanan saatana kun mulla ei ole aikaa syventyä tuohon levyyn, että jääköhän se samaan odottavien levyjen listaan noiden kymmenien muiden hyvien julkaisujen kanssa, että käyköhän tässä niin kuin The Nationalin kohdalla, että tajuan bändin todellisen hienouden vasta vuoden päästä.
- Puck Magazine arvosteli Rubikin loistavan Solar-albumin ja oli ihan että 45 minutes viennent de passer, vous relancez l’album, tout va bien. Un album estival, prélude pour l’été à venir.
- 22 Pistepirkko julkaisi jälleen uuden kappaleen tulevalta albumiltaan. Kaikkien mielestä sekin on tosi tosi hyvä.
- LCMDF julkaisi joitain valokuvia Take Me to the Mountainsinvideokuvauksista. Niissä oli uskottavaa bad ass -meininkiä. Kaikki olivat silti hieman pettyneitä siihen, ettei kaksi viikkoa sitten esitettyihin kysymyksiin saatu vastauksia.
- Antti oli kirjoittanut muistiinpanoihinsa seuraaavan lauseen. Mikki Hiiren nenä yllätymunasta tää on niin taukkia, ettei oo mikään.
Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned Stopshakehoneygo investigates!
Ajattelin muuten tehdä What in the hell happenedin vasta huomenna, kun nyt on pääsiäinen ja hiljaista ja sen sellaista ja pääsiäismaanantai = perussunnuntai ja niin edelleen. Olin ajatellut valmiiksi jonkin hauskan ja paikaansa pitämättömän pitävän ajatuskulun Neon Indianin ylilyhyeen ja suomalaista kansallistunnetta ylikohottavaaan teaseriin, mutta nyt en kuollaksenikaan muista miten se meni.
Jotenkin siihen malliin, että kaikki ovat ihan superinnoissaan, kun Neon Indianin videossa näkyy Helsinki. Mutta jotenkin nokkelasti ja yllätyksellisen arvaamattomasti omaperäiseen lopputulokseen päätyen. Niinku että ei eka eikä toka leveli, vaan ensin vähän kolmatta ja sitten se lopputwisti neljänneltä leveliltä. Jotenkin, että kaikkien mielestä on ihan uskomatonta, että noinhan se menee, tää on yhtä aikaa tosi hassua ja vähän noloa, mutta kuitenkin ihan sairaan hienoa ja oikeaa.
Nyt on sellainen olo kuin tietäisi nähneensä tosi hienon unen, mutta ei muista miten se meni.
Tunteeko joku sellaista tapausta, jossa alkuperäisen videon, tv-ohjelman tai videon tekijä olisi haastanut oikeuteen tai saanut koravauksia näistä epävirallisista tai virallisista nettivideoista? Itse en tunne. Luultavasti monet ovat kieltäneet materiaalinsa käytön ja video on poistettu, mutta siinä se.
Joku on yhdistänyt ruotsalaisen Thriller: A Cruel Picture -elokuvan osin väkivaltaista materiaalia Purity Ringin Loftcries-biisiin ja onnistunut aika hyvin. Tietysti tällainen 70-lukulainen vintagekuvasto sopii oikein hyvin nykyaikaan, mutta silti.
Kysymykseksi jää, mihin hullu äijä tarvitsee nuoren tytön silmää?
Yksi Record Store Dayn hienoista julkaisuista oli Franz Ferdinandin cover-ep, jossa Debbie Harry, LCD Soundsystem, Peaches, ESG ja Magnetic Fieldsin Stephin Merrit versioivat brittibändin biisejä. Hieno ehkä enemmän ajatuksen tasolla kuin tulkintojen laadussa mitattuna, mutta hieno silti. Lisäksi minun viikko sitten herännyttä keräilijä-minääni ilahduttaa se, että omistan levyn, kunhan posti saa tuotua sen perille.
Niin että ehkä pidän siitä enemmän ulkonäön ja muodon perusteella kuin sisältönsä puolesta. Mikä on toisaalta vähän hölmöä, mutta toisaalta ihan sikamegatykkiässää.
Vihdoinkin sain itsestäni irti tehdä, rakentaa, leikata ja liimata listauksen viime kuun suosikkibiiseistäni. Kolme viikkoa myöhässä, i know, mutta silti. Tässä listassa ovat mukana ne kappaleet, jotka ovat ilmestyneet maaliskuussa (sinkkuna, mp3:na, videona tai osana albumia) tai jotka henk. koht. vasta löysin kyseisen kuun aikana. Huhtikuun julkaisut listaan sitten toukokuussa, toivottavasti noin kahden viikon päästä. Yeah?
#20 The Prids - I'll Wait Yhtye on maininnut vaikuttajikseen muun muassa The Smithsin, Jesus and Mary Chainin, Wiren, Sonic Youthin ja The Vaselinesin. Minulle The Prids on yksi niistä orkestereista, joista tulee hyvällä tavalla mieleen 90-luku.
#19 Marissa Nadler - Baby, I Will Leave You in the Morning Marissa Nadler on tehnyt 2000-luvulla tukun levyjä, joista tuorein on niin tuore, ettei sitä ole vielä edes julkaistu. Baby, I Will Leave You in the Morning kuulostaa siltä, että se voisi soida esimerkiksi jossain elokuvassa. Mieluiten jossain hyvässä.
#18 Bare Wires - Don't Ever Change Hienosti vetävät nämä pojat 70-lukulaista soundia, säveltä, sanoitusta ja imagoa. Kun 2000-luvun alussa vanhaan rocksoundiin mieltyneet bändit ottivat vaikutteita VU:lta, MC5:lta, Stoogesilta, Televisionilta ja niin edelleen, Bare Wiren innoituksen lähteenä ovat olleet purkkapoppiin päin olevat kokoonpanot, kuten vaikkapa Gary Glitter, T-Rex tai Cheap Trick.
#17 The White Wires - Let's Go to the Beach The White Wires on ajatellut, että jee ollaan todella hauskoja ja tehdään Let's Go to the Beachin videosta sellainen, jossa bändi soittaa kylmässä ja lumisessa paikassa, mutta jossa meillä ja meidän kavereillamme on silti ihan mieletön meno & meininki. Niin että aahhahaaa, käänteishuumoria parhaimmillaan. Itse ajattelin aluksi, että saatanan tyypit, ei naurata, meillä täällä Suomessa on oikeasti tuollaista, että meillä bändien pitää kuvitella ne rannat ja avoautot ja surffilaudat ja pirtelöt ja yleensä tytötkin. Että ette tekään mistään mitään tiedä.
#16 Deadmau5 - Bleed Deadmau5in 2 631 447 fb-fanista tuhannet ovat klikanneet tykkäävänsä. Olen yksi heistä. Varsinkin Bleed kuulostaa upeasti samaan aikaan sekä rauhoittavalta että pulssia nostattavalta äänitekstuurilta, joka kasvaa huomaamattomasti jostakin johonkin, ei paljon, mutta tarpeeksi. Sellaisia tulee vastaan aika harvoin.
#15 Paperfangs - Witches Joka tapauksessa, tällä viikolla Paperfangs julkaisi uuden biisin Witches. Melodisesti se on jonkin verran kraftwerkish, tunnelmallisesti dreampopish ja soundillisesti miellyttävän rauhoittava. Witchesiä on kiva kuunnella repeatilla. Odotan jatkoa suurella mielenkiinnolla.
#14 Zebra and Snake - Sweetest Treasure Very very nice. Uusi biisi yhdeltä Stopshakehoneygon suosikkiorkesterilta, Zebra and Snakelta. Sweetest Treasure on toki tuttu yhtyeen keikoilta, ja viime vuonna Stereotype Helsinki julkaisi loistavan live-videon biisistä.
#13 Fleet Foxes - Grown Ocean Fleet Foxes julkaisi videon, josta kaikki pitivät, joskin syynä oli se, että kaikki pitävät biisistä ja bändistä, eivät niinkään videosta, mutta ketään ei moinen leväperäisyys juurikaan haitannut.
#12 Shine 2009 - So Free (feat. Paula Abdul) So Free on helkkarin tyylikäs, asiaan kuuluvasti 90-lukulainen popesitys, jossa on tarttuva muttei päällekäyvä kertosäe ja ältsin hieno saksofoni. Soundillisesti se onnistuu olemaan juuri oikealla tavalla sekä retro että ajankohtainen (jos ysäristä puhutaan jo retrona).
#11 Rubik - Crisis Meeting at the Lyceum Ensireaktioni on huumaantunut. Solar on melodinen, kauniisti polveileva, upeasti sovitettu ja hyvin soitettu, omaperäinen kokonaisuus, jonka todellinen hienous luultavasti aukeaa vasta tulevien päivien ainana. Se on kevyempi ja ehkä helpompi kuin Rubikin kaksi aikaisempaa levyä, mitä en pidä ollenkaan huonona asiana.
#10 Gang Gang Dance - Glass Jar Glass Jar on poikkeuksellinen teos. Sillä ei ole enää paljoakaan yhteistä perinteisen popmusiikin kanssa, eikä sitä voi mitenkään selittää musiikintunneilta tutun rytmi & melodia & harmonia -kolminaisuuden kautta. Tässä ollaan isojen asioiden äärellä.
#9 EMA - California Kappale on täynnä sydämeen käyviä one-linereita, varsinkin jos sattuu olemaan vähän yli tai vähän alle 20-vuotias. Suuret sanat vaativat yleensä suuren tulkitsijan, ja vaikka Anderson ei ehkä näytä sellaiselta, hän pystyy lausumaan Californian säkeet uskottavasti ja ehkä jopa eletyn oloisesti.
#8 The Strokes - Life Is Simple in the Moonlight Lavasteet olivat hienot, bändi näytti niin hyvältä kuin voi, bändi soitti hyvin (vaikka Julian Casablancas lauloikin snadisti epiksessä ison osan biisistä), Nick Valensi soitti tyylikkään kitarasoolon ja keikutti päätään supercoolisti, ja Miley Cyrus näytti kivalta esitellessään bändin. Itse biisi on Strokesin parhaita tunnelmapaloja, jopa melkein Trying Your Luckin veroinen.
#7 Daft Punk - Fall (M83 vs. Big Black Delta Remix) Niin kuin nykyään on tapana, tämä ei ole varsinainen remix, vaan kokonaan uusi kappale, jossa alkuperäistä Fallia käytetään lähinnä soundillisena lähtökohtana. NANAANANAA-koukku jakanee mielipiteet.
#6 Regina - Jos et sä soita Jos et sä soita on ihastuttavan keväinen popveto, jonkalaisia kutsuttiin 90-luvulla 60-lukulaisiksi. Nykyään en tiedä miksi kutsutaan, 90-lukulaiseksi brittipop-henkiseksi söpöilyksi vai miksi. Jotenkin laulumelodiasta ja -tavasta tulee itselleni mieleen Vanessa Paradis, 100% hyvässä mielessä.
#5 Justice - Civilization Tässä tämä nyt olisi. Justicen kokonainen Civilization, viikonloppuna ranskalaisen radioaseman lähetyksestä ripattuna. Onhan tämä kova, siitäkin huolimatta, että maxirotaatiolla pyörivä Adidas-mainos jonkin verran on laimentanut sen tehoa.
#4 Panda Bear - Surfer’s Hymn Jotenkin muuten huomaan pitäväni Panda Bearista enemmän kuin Animal Collectivesta, vaikka en osaakaan oikein analysoida tai perustella mielipidettäni. Noah Lennoxin soolobiisit vain yksinkertaisesti tuntuvat koskettavan minua enemmän. Ehkä se johtuu siitä, että Lennoxin uudet biisit ovat orgaanisempia ja vähemmän koneellistettuja kuin vanhat PB:n tai AC:n julkaisut. Ehkä.
#3 Cults - You Know What I Mean Biisin alku on vielä aika tavanomainen 6/8-tahtilajissa kulkeva The Supremes -henkinen doowopfiilistely perinteisellä sävelkululla ja sympaattisilla sydäntä särkevillä sanoilla. Sitten seuraa se kohta, jonka jälkeen kaikki ovat että whoaaa, tämähän on loistava.
#2 Big Wave Riders - Skate or Die Ja hyvältähän Skate or Die kuulostaa. Alun fiilistelyineen ja hienoine rytminvaihdoksineen se on vahvasti vuoden parhaiden kotimaisten kappaleiden joukossa. Lisäksi biisin kitarointi on poikkeuksellisen komeaa ja Skate or Die laulun nimenä kuolemattoman hyvä. What's not to love?
#1 The Raveonettes - Recharge & Revolt
Alkuperäinen postaukseni tähän biisiin oli vähän hölmö. Sanottakoon nyt, että Recharge & Revolt nousi aivan yllättäen tämän vuoden suosikkibiisieni joukkoon, vaikka uusi The Raveonettes -albumi ei kokonaisuutena timanttinen olekaan. Pidän kappaleen 80-lukulaisesta maalailusta, ja vaikka se lainaakin tyylinsä suoraan New Orderilta, Curelta tai muilta sen tapaisilta bändeiltä, olen kuunnellut sitä enemmän kuin mitään muuta biisiä tänä vuonna. Koukuttava tapaus.
The Morning Benders kirjoitti juuri seuraavan tekstin Facebookiin. My only regret with 'Big Echo' is that this song wasn't on it. I wrote it after watching Annie Hall for the 100th time.
Oh Annie sopii oikein hyvin tähän nyt vallitsevaan väsyneeseen mutta positiivisesti voipuneeseen, vähäisen punaviinimäärän ja London Priden kyllästämään olotilaani. The Morning Bendersistä on tulossa yksi suosikkiorkesteristani.
No nyt. Varsinaisen ihastuttava remix Cultsin ensimmäisestä isosta biisistä Go Outside. Ei radikaaleja muutoksia alkuperäiseen verrattuna, biitti vähän eri, soundi vähän eri, jopa humoristiseksi käyvä hii-haa-sample ja kivasti römpöttelevä basso. Mutta minä tykkään.
2 Bears = Raf Rundell ja Joe Goddard. He ovat alun perin tiskijukkia, mutta Goddard käyttää aikaansa tuottajana, remixaajana, sooloartistina ja Hot Chipin jäsenenä. Rundell on klubipromoottori, Greco-Roman Soundsystemin dj, radiojuontaja ja manageri. Niinku että jee, moniosaajia.
Cultsista olen kirjoittanut monta kertaa tämän vuoden aikana. Jos kuulut vielä siihen kansanosaan, joka ei ole yhtyeestä kuullut, kannattaa kirjoittaa tuohon MUSIC SEARCH -kohtaa yhtyeen nimi ja kuunnella hienoja biisejä.
Ihan hyvä juttu muuten, paitsi että jotkut blogiin liittyvät suunnitelmat ovat yhä tekemättä. Niin kuin esimerkiksi Best Tracks of maaliskuu, vaikka kohta on jo toukokuu. Tai Facebook-sivu ja hieno kisa, johon on jo hieno palkintokin (Sivulliset-boksi) valmiina. Tai hieno nykyaikaista musiikkibisnestä käsittelevä juttusarja. Sen sijaan tarjoan jotain hösellystä.
- On usein vähän kummallista, mihin yhtyeisiin ihmiset toisia yhtyeitä vertaavat
- Minä vertaan Dedeä Airiin
- Luulin, että ruoaksi on ruijanpallasta, mutta onkin kummeliturskaa
- Joudun menemään yhtiökokoukseen, vaikka yritin maksaa itseni ulos vastuusta
- Tilasin ison määrän Record Store Dayn levyjä netistä ja olen onnellinen
- En aio tehdä ns. mitään pääsiäisenä tai vappuna, paitsi sukuloida
- Ruoka on valmista
- Olen tosi rautainen tyyppi näiden päivitysteni kanssa
The National on tehnyt kappaleen videopeliin Portal 2. Exile Vilify on valssi, ja siinä vaiheessa kun tajuaa, että tämähän voisi olla Poets of the Fallin esittämä, on jo liian myöhäistä. Varsinkin, kun biisi on tasokas.
Portal 2 on ensimmäisessä persoonassa pelattava pulmapeli, jossa pelaaja ohjaa joko päähahmo Chelliä tai yhteistyöpelin robotteja Atlasta tai P-bodya. Pelin tarkoituksena on viedä hahmot erilaisten testikammioiden läpi alkupisteestä uloskäyntiin. Kuulostaa tosi upealta, mutta tuskinpa minä sitä koskaan pelaan.
Biisiä aion kuunnella aina kun minulle tulee hyvällä tavalla poetsofthefallmainen olo.
Newcastlesta kotoisin oleva Polarsets kertoo edustamakseen genreksi Ibiza indien. Mikä tarkoittaa...niin... ..kuin..tuota noin.... tanssittavaa indietä. Tai ehkä tanssittavaa kesäistä indietä. Tai siis popmusiikkia.
Polarsets näyttäisi olevan ainakin tällä hetkellä unsigned, mihin tulee kyllä muutos, mikäli bändi jatkaa Sunshine Eyesin kaltaisten biisien tekoa. Bandcampissa on lisää biisejä, jotka näin nopeasti kuunneltuna ovat ihan hyviä, vaikka pidänkin Sunshine Eyesistä huomattavasti enemmän. Soundcloudissa oleva Leave Argentina on kanssa sekä kiva että aurinkoinen hyvän tuulen biisi.
Minusta on oikein mukavaa, kun aurinko paistaa ja bändit julkaisevat kesäisiä biisejä.
Ou jee jee jee! Ou jee! Shine 2009:n album stream, ja vielä laillisesti levy-yhtiön postaamana. Ou jee! Soundi on tykkiässä ja kuningas ja kingi. Retro toki, mutta silti ajanmukainen ja tuore.
Tuotanto on tautisen harkittua ja hyvällä tavalla sliipattua. Shine 2009 ei ole kuitenkaan vetänyt ylitse tai tylpistänyt musiikkinsa kulmia, niin kuin kovin monet muut kaupallista soundia tavoittelevat orkesterit ovat tehneet. Realism vain yksinkertaisesti kuulostaa uskomattoman hyvältä.
Biisit avautunevat paremmin muutamalla kuuntelukerralla, mutta ainakaan vielä en ole löytänyt levyltä heikkoa lenkkiä.
Tälle on pakko antautua.
edit4. YEAH! Albumi on back! Shine 2009 - Realism by CASCINE Realism julkaistaan virallisesti 3. toukokuuta.
Eikös tilanne ole se, että elämä jatkuu, vaikka mikä olisi? Mahdolliseen vaalienjälkeiseen masennukseen pienenä lääkkeenä saattaa toimia Civilizationin demoversio. Se on aika hyvä, joskaan ei valmiin studioversion veroinen. Version pääosissa ovat piano, laulu ja yksinkertainen biitti.
Joskus demot saattavat poiketa hyvinkin paljon valmiista albumituotoksesta. Tämä ei poikkea, vaan Justicen pojilla on ollut homma aika selvä biisin rakennetta myöten.
Hyvä hyvä! Hyvä hyvä! Sunnuntai ja vaalipäivä ja vapaapäivä ja viikkokatsauspäivä! Hyvä hyvä! Tosin jos totta puhutaan, olen tällä viikolla ollut aika suhteellisesti pihalla kaikesta tapahtuneesta, mutta tiedän mitä itselleni on tapahtunut, so...
- Record Store Day herätti pienimuotoista hysteriaa levyjä ostavien musadiggareiden keskuudessa. Himouksen kohteena olivat 250-3000 kappaleen painoksiin rajoitetut vinyylit. Teemapäivän järjestäjät olivat päättäneet kiduttaa ihmisiä salaamalla sen, mitä levyjä mikäkin kauppa ja maa saa myydäkseen ja mitä ei, mihin levyfriikit olivat ihan että whateva, että mää ainakin meen levykaupan oven eteen jonottamaan ja ryntään sitten sisään ja tuuppaan juuri ratkaisevassa vaiheessa ton pikkupopparin kassakonetta päin ja potkaisen huomaamatta tota söpöä indietyttöä nilkkaan ja nappaan tota hippiä letistä kiinni ja heitän sen pahki tota heavylevyhyllyä ja syöksyn tohon laarin luokse ja kahmin syliini niin monta levyä kuin ehdin ja harpon kassalle ja maksan ostokseni ja kotona katson, mitä ostin, että tuliko mukaan jotain harvinaisuuksia, että eiköhän myydä tämäkin Radiohead eBayssä 70 punnalla, että kyllä kannatti.
Antti pelasi korttinsa coolisti ja katui myöhemmin, että yhyhyyy kauhea tyyppi oon, että miks mää en omista sitä Radioheadin 12-tuumaista, yhyhyyy.
Record Store Day julkaisi nettisivuillaan oivallisen laskurin, jonka mukaan seuraavaan teemapäivään on aikaa enää vuosi.
- Stereogum uutisoi Tastebuds.fm:n tekemästä kyselystä, jonka mukaan Coldplay-fanit menevät kaikista faneista epätodennäköisimmin loppuun saakka ensimmäisillä treffeillä. Kaikki Coldplay-fanit olivat ihan että totta kai, että mää en ainakaan mee ikinä loppuun saakka ekoilla treffeillä, että mun mielestä loppuun saakka meneminen ekoilla treffeillä on vulgaaria toimintaa, koska loppuun saakka menemisen on oltava kaunis hetki kahden ihmisen välillä.
Kaikki ne Nirvana- ja Metallica-fanit, jotka olivat juuri sopineet ensimmäiset treffinsä Coldplay-fanien kanssa olivat ihan että FFFFFUUUUUUUUUUUUUUUU että I H8 U Coldplay! I H8 U, I H8 U, että pakkoko teidän on oltava tollasia nössöjä, että nyt ei todellakaan saletisti natsaa. Coldplay-fanien hipsteriosasto oli ihan että mulla loppuun saakka meneminen on paitsi kaunis hetki kahden ihmisen välillä, myös eroottista taidetta.
Chris Martin oli ihan että whateva, ostakaa niitä levyjä ja tulkaa keikoille, niin mää kyllä ostan kaikki maailman valaat itselleni, että loppuu sekin vääntö.
- Antti katsoi televisiosta musiikkivideoita lapsen kanssa leikkimisen lomassa ja huomasi, että gaaawddääääm, Bruno Marsilla ei mene ollenkaan hyvin. Että ensin tyyppi vetää perässään saatanan raskasta metaforista pianoa ja on ihan että gave you all I had and you tossed it in the trash ja sitten joku pummi tulee vittuilemaan ja sitten joku jengi tulee vittuilemaan ja Bruno vain kiskoo perässään sitä saatanan raskasta metaforista pianoa ja välillä metaforista kyyneleisiin rinnastettavaa vettä sataa ja jengiläisten koirakin vihaa. Että gave you all I had and you tossed it in the trash. Sitten kun Bruno saapuu tytön ikkunan alle, tyttö vehtaakin siellä David Beckhamin kanssa ja Bruno on ihan että gave you all I had and you tossed it in the trash ja lähtee työntämään metaforista pianoa sillalle, että älä sano mitään minä tiedän kyllä, minä olen kelvoton ihminen, että minä ajan pääni jäädyksiin että älä sano mitään. Brunon tyttö on ihan että ooksää Bruno nyt ihan varma, että meidän kannattaa mennä tolla sun ehdotuksella, että jos sä nappaat kiinni kranaatin ja työnnät kätes terään ja otat luodin aivoihis ja haluat, että mää teen samoin, niin sitten meiltä on molemmilta henki pois. Että kerro veturikuskille terveisiä.
Kaikki tyylitietoiset tyypit olivat ihan että mistähän mää voisin ostaa itselleni tollaset kengät.
- Eduskuntavaalit osoittivat jälleen kerran, että epätoivoiset olosuhteet ajavat ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Tarja Anttosen arvostelukyky ja itsereflektio olivat ns. pettäneet ja hän oli päättänyt tehdä vaalivideon. Kaikkien mielestä Jutta Urpilaisen ja Mikko Alatalon musiikkiharrastukset alkoivat äkkiä tuntua jopa yllättävän hyviltä ideoilta. (Linkistä kiitos Oskarille.)
- Spotify kertoi rajoittavansa ilmaisen musiikin kuuntelua ja valtaosa Spotifyn käyttäjistä oli ihan että NOOOOOOOOOOOOOOOOUUUUU, mutta valtaosa musiikin tekijöistä ja kustantajista oli ihan että JEEEEEAAAAAAAAHH! Kaikki nettimediat olivat ihan että MUSIIKIN KUUNTELIA! HUONOJA UUTISIA! NYT SINÄ PETTYT! Että nykymallilla toimiva musiikkibisnes saattaa nyt saada itselleen jopa pari vuotta lisäaikaa, että I H8 U nykymallinen musiikkibisnes. Jussi oli ihan että älkää nyt valittako siinä, ja Antti oli ihan että en mää kyllä tähänkään asti oo ehtinyt mitään albumeja kuuntelemaan muuta kuin autossa, että kai ton vois ostaakin, halpahan se on.
- Vuosia Suomen parhaisiin rockbändeihin kuulunut Sweatmaster kertoi lopettavansa. Yhtye postasi nettisivuilleen lakonisen viestin After this summer's gigs, Sweatmaster is calling it quits ja ennen julkaisemattoman biisin Quickie. Kaikki olivat ihan että shit.
- Vuosia Suomen parhaisiin altsubändeihin kuuluva Disco Ensemble sen sijaan was having a blast in Switzerland. Bändin pojat olivat ihan että tungetaan kaikki meidän rahat tähän pehmolelu-henkiseen peliautomaattiin ja kiroillaan ihan perkeleesti ja tehdään tästä osa meidän kiertuepäiväkirjaa.
- Arctic Monkeys julkaisi uuden biisin ja videon Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair. Bändi oli ihan että hahahaaaaa, että me huijattiin teitä sen meidän esimmäisen sinkun kanssa, että sen oli tarkoituskin olla ihan paska, että tässä me nyt vasta yritettiin tosissamme. Kaikki bändin fanit olivat tosi huojentuneita, että huuh & hooh, u got me there Arctic Monkeys, että ei enää niitä vitsin vuoksi paskoja biisejä, eihän?
- Monsters of Pop julkisti osan ohjelmastaan ja Antti oli ihan että HUORATRON! REGINA! JJ! BIG WAVE RIDERS! ON VOLCANO! etc. Antti lupasi kirjoittaa huomattavasti enemmän ja laajemmin ja kattavammin tulevien päivien aikana tapahtumasta.
- Joku oli sitä mieltä, että älkää nyt jaksako niiden teidän blogienne ja bändienne ja biisienne kanssa, että nyt on kevät, menkää terassille tai kävelylle tai mihin tahansa, että toi kotona tietokoneen ääressä kyyhöttäminen on naurettavaa. Antti oli ihan, että et sää mua määrää, että tää on mun elämä.
Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!
Olen joskus maininnut olleeni semisti intohimoinen keräilijä. Mietin Record Store Dayn aamuna, onko haluni haalia harvinaisia julkaisuja kadonnut vai ei. Jotenkin ajattelin, että se olisi.
Minulla oli muutama itseeni kohdistuva raskauttava todiste.
- En jaksanut käydä kokonaan läpi Record Store Dayn spesiaalijulkaisuja
- En soittanut etukäteen levykaupoissa työskenteleville tutuilleni ja kysynyt, mitä levyjä he olivat saaneet myyntiin
- En himoinnut uutta Radioheadin 12-tuumaista
- En mennyt levykaupan eteen odottamaan ovien aukaisemista
- En pyytänyt ketään Helsingissä asuvaa kaveriani käymään Stupido Shopista ostamassa joitakin sellaisia julkaisuja, joita Tampereelta ei saanut
Nukuin hyvin, heräsin hoitelemaan lasta, vaimon herättyä kävin suihkussa, keitin kahvit, lähdin ajelemaan Tampereen keskustaan puolen päivän aikaan ja jätin auton vähän halvemmalle, vähän kauempana levykaupasta sijaitsevalle paikalle. Kävelin Levykauppa Äxään ja kysyin Arilta, mitä spessuja vielä on jäljellä.
Interpol oli ja Arctic Monkeys oli. Grinderman olisi ollut ja Lady Gaga ja Beth Ditto ja paljon muitakin, mutta niitä en ostanut. Heräteostoksena hankin OFF!in seiskatuumaisen, vaikka en tiennyt bändistä mitään.
Swamp Musicista ostin ehkä jopa vähän niin kuin armosta tai huvin vuoksi Queenin ältsinpinkin singun ja Morrisseyn kuvalevyn. Vähän niin kuin Mallorcalta ostetaan t-paitoja tai pullonavaajia tai pikkutuhmia mustekyniä.
But suddenly.
Huomasin, että Swampin kassalla minua ennen oli henkilö, joka oli varannut itselleen kauhean kasan levyjä. En tiennyt, että jotkut levykaupat ottivat varauksia vastaan, koska ajattelin, että tuolloin koko Record Store Dayn idea menee pilalle. Niin kuin että mitä järkeä on mennä levykauppaan, jos valtaosa myytävistä tuotteista on myyty jo ennen kuin teemapäivä alkaa.
Ehkä kyseinen tyyppi oli jonkun kaveri tai sitten Swamp Music antoi mahdollisuuden varauksien tekemiseen, en tiedä. Joka tapauksessa huomasin silmäileväni himoiten niitä levyjä, joita hän kassiinsa ahtoi. Radiohead, Franz Ferdinand, The National, Gorillaz, Beach Boys, tämä harvinaisuus, tuo harvinaisuus.
Hetken aikaa minua harmitti, etten ollut nähnyt vaivaa Record Store Dayn harvinaisuuksien eteen. Että olin vain ajatellut osallistua, en heittäytyä. Että minulla olisi varmasti nuo levyt, jotka kymmenessä vuodessa saattavat jopa puolitoistakertaistaa arvonsa.
Päätin, että vuoden päästä teen näytävän ja onnistuneen comebackin.
Kotona tarkistin netistä, mitä levyjä olin oikein ostanut. Yllätyin iloisesti kun huomasin, että Interpolin remix-levyä on painettu vain 300 kappaletta. Ellei kuvauksesta ole vahingossa jäänyt kolmatta nollaa pois.
Kas jopa vainen. Delay Trees julkaisi juuri uuden musiikkivideon kappaleeseensa About Brothers. Toisin kuin iso osa nykyisistä, lähinnä nettiin suunnatuista videoista, tämä ei ole lo-fi, VHS-käsivara tai muiden kuvaamista tekeleistä saksittu. Tämä on ihan oikea.
On jopa vähän hölmöä, etten ole koskaan kirjoittanut Delay Treestä varsinaista omaa postausta, sillä yhtye kuuluu ehdottomasti Suomen parhaisiin indie-henkisiin popyhtyeisiin. Tiesin kyllä viime vuonna julkaistun, yhtyeen omaa nimeä kantavan debyyttilevyn laadukkuudesta, mutta ehdin jostain syystä kuunnella sitä kunnolla vasta tänä vuonna. Vaikka en vieläkään ole kuunnellut sitä niin paljon kuin olisi syytä.
Delay Trees onnistuu siinä, missä useat muut yrittävät onnistua. Bändi tekee hyviä sävellyksiä, sovittaa ne perinteisesti mutta taidokkaasti, soundaa hyvältä ja esittää kappaleensa rennosti mutta ei flegmaattisesti. Usein näistä lähtökohdista tehdään tavanomaista säveltaidetta. Delay Trees ei tee.
Viisivuotisjuhliaan viettävä Monsters Of Pop vietetään tänä vuonna 22-24. syyskuuta. Juhlan kunniaksi festivaali laajenee, ja uusina tapahtumapaikkoina esittäytyvät Pakkahuone sekä uusi ravintola 931, joka sijaitsee Tampereen Kehräsaaressa. 931:ssä ja sen vieressä sijaitsevassa elokuvateatteri Niagarassa nähdään musiikkivideoiden lisäksi akustisia päiväkeikkoja, Pakkahuoneella juhlitaan festivaalin päätöspäivänä lauantaina.
Tapahtumassa esiintyvät syyskuun alussa neljännen studioalbuminsa julkaiseva Regina, myös kesällä uuden albuminsa julkaiseva, kotimaassaan harvakseltaan keikkaileva Huoratron sekä Tampereen oma ylpeys, ympäri maailmaa jatkuvasti kiertävä Rico Tubbs. Muita vahvistettuja kotimaisia artisteja ovat nousevat indienimet Idiomatic, Siinai, The Delay Trees, Big Wave Riders, Nopat ja On Volcano.
Tuttuun tapaan festivaali esittelee myös nousevia ulkomaisia artisteja. Ensimmäiset vahvistetut ulkomaiset esiintyjät ovat legendaariselle Sincerely Yours –levymerkille levyttävä ruotsalainen indienousukas JJ sekä kanadalainen Yukon Blonde.
Monsters Of Popin kolmen päivän festivaalipassit tulevat myyntiin 2.5.
Eräänä tavallisena päivänä jonakin vuonna 2000-luvulla menin käymään Tampereen keskustassa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa levykaupassa. Olin valinnut Platan omaksi kaupakseni, koska siellä myytiin levyjä niiltä bändeiltä, joita kuuntelin, koska siellä ymmärrettiin niitä bändejä, joita kuuntelin ja koska siellä ymmärrettiin, minkälaista musiikkia minä kuuntelen.
Periaatteessa olisin voinut mennä Plattaan vain juttelemaan musiikista tai kuuntelemaan sitä, mutta käytännössä en poistunut liikkeestä koskaan ilman, että olisin ostanut jotain. Ari, Jampe ja Eetu voivat ehkä muistaa paremmin, mutta mielestäni en jatkanut matkaani kertaakaan tyhjin käsin niiden vuosien aikana, kun olin Platan vakioasiakas. Usein toki tiesin, mitä olin tullut hakemaan, ja joskus minulla oli niin monta vaihtoehtoa, että kyse oli ennemminkin runsaudenpulasta. Kuitenkin aina silloin tällöin minun oli vain luotettava kauppiaaseen ja pyydettävä tätä myymään minulle jokin levy. Hyllyssäni on kymmeniä tällaisia suositukseen perustuvia albumeja. Yhdenkään ostoa en ole katunut.
Olimme sopineet 100% nerokkaan tavan kierrättää New Musical Express -lehtiä. Kun aikanaan oma NME:n tilaukseni oli päättynyt, olimme sopineet, että ostan aina Platan oman kappaleen alennettuun hintaan, kunhan levykaupan pojat olivat itse lehden lukeneet. Käytännössä kävin hakemassa uusimman numeron aina seuraavan viikon alussa. Kaikki voittivat.
Tuona eräänä päivänä 2000-luvulla NME:n kylkiäisenä oli tullut cd. Se kantoi nimeä Songs To Save Your Life ja sen oli ainakin jossain mielessä koonnut Morrissey. Kun Ari ojensi minulle lehden ja levyn, hän sanoi, että cd:llä olisi yksi biisi, josta pitäisin todella paljon. Kun kysyin kappaleen nimeä ja esittäjää, hän kehoitti minua vain kuuntelemaan levyn ja kertomaan, oliko hän oikeassa. Ari oli täysin varma asiastaan.
Seuraavalla käynnilläni kysyin, oliko hän tarkoittanut The Killersin biisiä Jenny Was a Friend of Mine. Oli, juuri sitä. Laitoin heti tilaukseen bändin debyyttialbumin Hot Fuss, joka ei vielä tuolloin ollut ilmestynyt.
Se oli asiakaspalvelua, johon yksikään nettikauppa ei tule koskaan pystymään.
Platta sulki ovensa tammikuun lopussa 2010. Viimeisellä käynnilläni ostin muutaman levyn ja Kentin kehystetyn julisteen, joka oli kuulunut yhtenä olennaisena osana Platan sisustukseen. En edes ole mikään megaluokan Kent-fani, mutta halusin itselleni jonkin pysyvän muiston levykaupasta, joka vaikutti suuresti musiikkiharrastukseeni melkein kymmenen vuoden ajan.
Tämän viikon lauantaina 16. huhtikuuta vietetään Record Store Dayta. Mene oman kaupunkisi levykauppaan ja pyydä, että sinulle myydään jokin levy.
Echoesin Tomi twittasi tästä joskus eilen illalla. Huomasin sen nyt, kun työpäiväni päättyi. Olin jo kirjoittamassa ihan muista asioista, mutta tämä pieni gadget tarjosi aivoilleni sellaista rauhoittavaa virikettä, jota mikään muu ei pystynyt tarjoamaan. U know, raskas päivä takana etc.
Mietin, jotta että tapahtuukohan muillakin niin kuin itselleni, kun aluksi aloin rakentaa yksinkertaisia sävelkuvioita ja sointuja, ja jossakin vaiheessa tajusin että JIIIHAAAAAA, nyt pistetäänkin ihan kybällä & miten sattuu. Parasta seuraa, kun esimerkiksi töissä vierekkäisillä koneilla alkaa rakentaa kokonaista sinfoniaa.
En pienellä etsimisellä löytänyt ruudukon alkuperäistä tekijää, enkä jaksa etsiä isosti. Saa kertoa, jos tietää.
