Lauri linkkasi aikaisemmin tänään Glasvegasin uuden albumin streamista. Homma toimii niin, että levyltä voi kuunnella kolme ensimmäistä kappaletta suorilta, ja jos haluaa soittaa koko levyn, on kerrottava asiasta Facebookissa. Tästä pääsee Glasvegasin nettisivuille ja sieltä playerin alalaidasta Facebookkaamaan.
Kuuntelen levyä vasta ensimmäistä kertaa, joten lopullista arvioita siitä en voi vielä antaa. Mutta Glasvegasilta se kuulostaa, hyvässä ja pahassa. Pettymys Euphoric Heartbreak ei missään tapauksessa ole, mutta toisaalta en ole kasannut sille samanlaisia odotuksia kuin jotkut muut ovat näyttäneet tehneen.
Päivitystä saattaa olla luvassa muutaman kuuntelukerran jälkeen.
Hei. Tässä on Mari. Me olemme töissä samassa paikassa. Mari on kiva.
Olisiko ollut noin viisi viikkoa sitten, kun Mari pyysi minulta levysuosituksia. Siis sellaisia hyviä indie-henkisiä albumeita, jotka hän voisi ostaa itselleen. Lupasin tehdä listan, joka koostuisi sekä aivan uusista, suht uusista tai vähän vanhemmista levyistä.
Törmäsin kuitenkin pienehköön ongelmaan. Vaikka musiikkiharrastukseni onkin ollut viime kuukaudet hyvin aktiivinen, olen keskittynyt huomattavasti enemmän yksittäisiin biiseihin kuin kokonaisiin albumeihin. Olen liukunut siihen tilaan, josta levybisneksen syöksykierrettä yleisesti syytetään.
Siksi pyydänkin apua. Mitkä ovat hankkimisen arvoisia levyjä? Uusia, vanhoja tai siltä väliltä. Ja mikä biisi tai biisit ovat sellaisia, jotka Mari voi kuunnella ja muodostaa oman mielipiteensä siitä, kannattaako hänen albumi ostaa?
Mari pitää esimerkiksi Yeah Yeah Yeahista, MGMT:stä ja Indiansista. Hän on ollut aikanaan Blur-fani, ja pitää Damon Albarnia yhä hyvin komeana. Supergrassin St. Petersburg on yksi hänen kaikkien aikojen suosikkikappaleistaan. Toisaalta hänelle maistuu myös jytäkämpi rynkytys, esimerkiksi Slipknot.
Suosittele levyjä kommenttikenttään!
(Kainona toiveenani olisi, että ainakin blogin vakkarikommentaattorit antaisivat suosituksiaan, ettei tämä postaus menisi aivan puihin. Mutta tarkoituksena olisi saada mahdollisimman monta ehdotusta mahdollisimman monelta tyypiltä. Antti kiittää.)
Kylläpä se nyt taitaa vain niin olla, että lempeä diktartuuri on paras muoto bändin johtamiseen. Niin, että yksi henkilö kuuntelee ensin muiden mielipiteitä, antaa heidän tarjota omia luovia ratkaisujaan, tarvittaessa kertoo mieleisensä muutosehdotukset ja lopulta päättää mitä tehdään. It's just to get everyone happy tai Operation Make Everyone Satisfied eivät toimi, sillä jos kukin orkesterin jäsen saa tahollaan toimia oman päänsä mukaan, bändin konsepti hajoaa ja suunta katoaa.
Olen ollut tyytyväinen The Strokesin Angles-albumiin, vaikkei se mestariteos olekaan. Kuten moneen otteeseen on mainittu, sitä vaivaa epätasaisuus ja epäyhtenäisyys, ja tietysti se, että sillä ei ole tarpeeksi Julian Casablancasia. Toki Anglesilla on muutama totaalisen ässä biisi. Olen ollut kiitollinen niistä.
Se mikä tässä jurppii on ilmeinen muutos bändidynamiikassa. Kun Casablancas ei enää päättänyt jokaisesta iskusta ja sävelestä albumilla, hänen mielenkiintonsa koko projektiin lopahti. Anglesin haastattelukierroksella hän lauseili moneen otteeseen olevansa tyytymätön uuteen levyyn, samalla kun muut yhtyeen jäsenet kertoivat, kuinka tuskallista oli äänittää albumia Casablancasin lähetellessä omia lauluraitojaan verkon yli ja käytännössä jättäessä valtaosan päätöksistä muille tyypeille.
Hammond Jr, Valensi, Morretti ja Fraiture ovat toki osaavia ihmisiä, mutta en oikein ymmärrä, miksi he haluavat tasa-arvoisen aseman yhtyeessä, joka on aina ollut musiikillisesti Casablancasin luomus. Hittoko siinä on, kun ne soololevyt eivät riitä oman luovuudenjanon tyrehdyttämiseen? Mieleeni ei tule yhtään tapausta, jossa bändi olisi muuttunut paremmaksi laulunkirjoitusvastuuta jakamalla.
Albert Hammond Jr on työstänyt uuden videon The Strokesin biisiin Call Me Back. Siinä on haettu jotain ihmeellistä kauniin taiteellista ilmaisua, joka ei näytä ollenkaan The Strokesilta. Videossa nainen kävelee eteerinen ilme kasvoillaan läpi vesiseinästä. C'moon.
Siis hetkinen. Oliko jollakulla muulla tiedossa, että Shine 2009:n ja Paula Abdulin yhteistyönä syntynyt So Free on julkaistu? I had absolutely no idea.
Huomasin biisin aikaisemmin tänään Weak indie is weak -blogista, mutta missään muualla siitä ei näy jälkeäkään. Helmikuussa toki kerrottiin, että Paula Abdul feattaisi Shine 2009:n sinkulla, mutta jos itse biisi on ollut kuultavissa jossain ennen tätä päivää, minulta se on mennyt täysin ohi.
So Free on helkkarin tyylikäs, asiaan kuuluvasti 90-lukulainen popesitys, jossa on tarttuva muttei päällekäyvä kertosäe ja ältsin hieno saksofoni. Soundillisesti se onnistuu olemaan juuri oikealla tavalla sekä retro että ajankohtainen (jos ysäristä puhutaan jo retrona).
On tietysti hienoa, että Paula Abdul esiintyy Mikko Pykärin ja Sami Suovan kanssa, mutta jos totta puhutaan, biisin naisäänenä voisi olla melkein kuka tahansa. Tietysti. Mutta se ei nyt taida olla tämän julkaisun pääpointti.
Tällä materiaalilla voidaan mennä ulkomaille.
So Free tulee myyntiin Amazoniin ja kai muuallekin 5. huhtikuuta. Realism-albumi ilmestyy 12. huhtikuuta.
Yeah! Uusi video Suomen indierocksankareilta. Siinä hypätään mäkeä. Perinteisellä tyylillä. Välillä mennään pitkälle, välillä kaadutaan. Kaikki on käänteishumoristisessa mielessä kohdallaan.
Mutta hei. Mutta hei hei hei. I luv u Rubik, mutta ratsastetaanko tässä nyt discowaveseilla [via Ilkeitä asioita]? Vai viitataanko tässä johonkin muuhun, esimerkiksi Jalla Jallaan? Vai eikö viitata, ollaan vain postmodernisti hauskoja? Vai ollaanko tässä aidosti tekemässä kunniaa urheilulajille, jossa suomalaiset joskus aikanaan pärjäsivät erinomaisesti?
Viitataanko videolla Rubikin maailmanvalloitukseen, ikään kuin että Rubik = suomalainen mäkihyppymenestys 80-luvulla?
Miten video aukeaa niissä maissa, joissa mäkihyppyä pidetään jotenkin kummallisena humalaisten suomalaisten, norjalaisten, saksalaisten, itävaltalaisten ja japanilaisten lajina?
Oletteko muuten huomanneet, että suomalaisilla rokkibändeillä on livenä vähän turhan usein aivan liian kova yritys kovaan rokkimeininkiin? Ja siis nimenomaan perinteisillä rokkibändeillä, sellaisilla, joilla on Gibsonit ja Marshallit ja jollakulla ehkä buutsit ja toisella jalka monitorin päällä.
Kun bändejä käy katsomassa, laulaja paahtaa naama punaisena kybä/kybä-teholla kuin kliimaksin saavuttanut moukarinheittäjä, kitaristi rynkyttää rystyset valkoisena mahtisointuja rokänrollkirveestään kuin Hulkin veli, toinen kitaristi tiluttaa naama tuskasta vääntyneenä ompelukoneen lailla ja rumpali hakkaa kuolemankannujaan kuin hänen kätensä olisivat tuulimyllyn siivekkeisiin sidotut Thorin vasarat. Basisti sentään tajuaa pysyä siellä missä kuuluukin, eli rumpupatterin vieressä lavan taustaverhon lähellä, miettien jotta että minkähänlaista pornoa sitä tämänkin keikan jälkeen yksin kotona ryhtyisi downloadaamaan.
Yleisö ajattelee, että tämä se vasta on poikaa.
Tuli vain mieleen, kun katsoin Yuckin keikkaa KEXP-radiolla. Bändi on halvatun rento, mutta soitto kulkee silti napakasti ja letkeästi groovaten. Biisi ei toki ole bändin repäisevimpiä, ja soittajain lavapreesens saattaa jonkun mielestä vaikuttaa vähän flegulta, mutta jotenkin en vain pidä tätä sisäänpäin kääntyneenä kenkiintuijotteluna (mikä taas on usein ongelmana indiehenkisillä bändeillä).
Yuck ei näytä yrittävän liikaa eikä liian vähän. Se on hyvän bändin merkki.
The Morning Bendersin hyväntekeväisyys-ep:ltä julkaistiin tänään yksi biisi, Better in Blue. Se koostuu päällekkäisistä äänitekstuureista ja kuulostaa ns. mielenkiintoiselta. Muutamalla kuuntelulla biisiin pääsee jopa sisälle. Tämä on vähän sen tapaista musiikkia, jota haluaisin itse tehdä.
Japan Echo EP (日本・エコー) - An exclusive EP of unreleased music to help raise money for the Japan Society's Earthquake Relief Fund. If you like this, PLEASE DONATE!! -- http://www.themorningbenders.com
Tässä tämä nyt olisi. Justicen kokonainen Civilization, viikonloppuna ranskalaisen radioaseman lähetyksestä ripattuna. Onhan tämä kova, siitäkin huolimatta, että maxirotaatiolla pyörivä Adidas-mainos jonkin verran on laimentanut sen tehoa.
- Regina ihastutti kaikki ihmiset sunnuntai-iltapäivänä julkaisemalla uuden kappaleen Jos et sä soita. Kaikki pelkäsivät aluksi, että kyseessä on Anna Hanski -cover, mutta kuultuaan biisin kaikki olivat sitä mieltä, että se on 9/10 tai 10/10. Biisistä pitivät nekin, jotka eivät yleensä pidä musiikista tai oikein mistään. Kaikki tytöt halusivat kahta kauheammin olla jollain tavalla yhtä ihastuttavia kuin Iisa ja kaikki pojat ajattelivat, että parasta kehua vain hänen lauluääntään ja lahjakkuuttaan eikä ulkonäköä, ettei vain leimata ihan juntiksi.
- Rubik julkaisi kolmannen studioalbuminsa Solar. Desibeli.net kirjoitti loistavan arvostelun, jonka mukaan kyseessä on elokuvallisesti versoileva ja suureellinen albumikokonaisuus, jota halkoo syvä kahtiajako poppiin ja eeppisyyteen. Rumban mukaan kuitenkin loppupuolella Solar lässähtää sipsutteluksi, jonka äänimaailma on elokuvamaisen mahtipontinen mutta sävellykset keskimäärin mieleenpainumatonta höttöä. Kaikki olivat eri mieltä Rumban arvostelun kanssa, että hei kuulehan nyt ketale, että ooksää nyt varmasti kuunnellut sen levyn a) loppuun, b) tarpeeksi monta kertaa, c) ollenkaan? Että jos esimerkiksi Not a Heron sävelestä ei saa kiinni niin kannattaisiko ehkä lopettaa tuo noin musiikkiharrastus kokonaan? Fullsteam antoi levyn streamattavaksi Soundcloudiin.
- Sunrise Avenuen laulaja Samu Haber ei ollut kiinnostunut Rubikin levyn arvostelusta, vaan oman orkesterinsa lyttäyksestä. Haber kertoi Voicen haastattelussa seuraavaa: Rumba-lehti on oiva esimerkki siitä, että koulukiusatut sällit, jotka eivät oikein ole ikinä saaneet naista, miettivät miten kirjoitettaisiin Haberista pahaa. Ymmärrän, että jollain nousee karvat kun joutuu minusta kirjoittamaan, sillä olen inhottava tyyppi ja minulla on käynyt hirveä tsägä. Kaikki olivat Haberille ihan että whatever dude, että tuskin ne saksalaiset nyt niin hirveästi Rumbaa lukee, että turhaa sää siinä tilität.
- Joku teki järkyttävän hauskan mash-upin Justin Bieber vs. Slipknot - Psychosocial Baby. Kaikkien mielestä oli tosi hauskaa kertoa toisille, että Justinille on viimeinkin tullut äänenmurros.
- Yle kertoi levy-yhtiöiden hakevan kohtuullista 75 biljoonan eli 75 miljoonan miljoonan dollarin korvauksia viime vuonna lopettaneelta vertaisverkkopalvelu LimeWireltä. Summa on suurempi kuin levyteollisuus on tuottanut koko olemassaolonsa aikana. Kaikki ovat sitä mieltä, että hyvä levyteollisuus, että teidän ongelmanne ovat meidän vikaamme ja kerätään vain kaikki maailman rahat yhteen ja annetaan teille.
- Flow-festarin järjestäjät sen sijaan ottivat rennommin tiedon siitä, että Bangkokissa myydään tapahtuman graafisen ilmeen varastaneita piraattipaitoja. Paitaan oli tosin lisätty reilussa Bangkokin hengessä aseita, pillereitä ja huumeruiskuja, jotka tietysti ovat kaikki täysin vieraita Flown kävijöille. Stopshakehoneygon saamien tietojen mukaan asiaan olisi suhtauduttu huomattavasti vakavammin, jos paitaan olisi lisätty esimerkiksi kaljafestareilta tuttu mäyräkoiran hylsystä tehty hauska festivaalihattu.
- Tampereen Pyrinnön korisjoukkue valmistautui pudotuspelien alkamiseen julkaisemalla jopa indie-henkisen käänteishuumorilla varustetun videon, joka kehotti kaikkia kannattajia kasvattamaan playoff-parran tai ironiset viikset. Videon taustalla soi katu-uskottava ambientmusa.
- Facebookissa kiersi joidenkin mielestä hauska teksti: Tiesittekö, että perussuomalaiset on anagrammina "ulostemassapieru". Kaikkien mielestä teksti oli totaalisen mauton, mutta silti ehdottomasti jakamisen arvoinen, että postmoderni tekotaide FTW ja voi hitto kun ne onkin noloja.
- Äärimmäisen suosittu & hauska Hipster Runoff joko lopetti tai ei lopettanut toimintaansa. Blogin pitäjä Carles on aikaisemminkin kerännyt sympatiapisteitä ja epäluuloisia haukkuja lopetusuhkauksillaan. Kukaan ei vieläkään oikein usko, että HO lopettaa, mutta kaikki ovat ainakin vähän pahoillaan, jos näin käy.
- MySpacen totaalinen sössiminen paljastui katastrofaaliseksi sössimiseksi, kun selvisi, että palvelu on menettänyt tämän vuoden aikana 10 miljoonaa käyttäjää, eli 14,4 prosenttia. Vuodessa MySpace on menettänyt 43,2 prosenttia uniikeista vierailijoistaan. Kaikkien mielestä on ihan oikein, että surkeasti koodattu ja toimimaton musiikkisivusto kuolee ja kuopataan, kun kerran paljon parempiakin on tarjolla. MySpacen nykyiset omistajat pikkasen harmittelevat sitä, että he jättivät tuotteensa kehitystyön kesken ja muut menivät ohi.
- Jenni Pääskysaari sairastui perjantaina ja hänen tilalleen Vappu Pimiän pariksi Korkojen kera -ohjelmaan kutsuttiin muun muassa popsensaatio Miisan ja uimapukumalli Janina Frostellin managerina 90-luvulla tunnetuksi tullut Cris Owen. Sukupuolenvaihdoksestaan huolimatta Owen oli pukeutunut korkokenkiin. Hän kysyi ulkoministeri Alexander Stubbilta, mitä tarkoittaa "stubbailu", johon Stubb ei osannut vastata, ja Iina Kuustoselta, minkälainen hänen isänsä on suuttuessaan. Joidenkin katsojien mielestä oli todella mautonta, että Cris Owen matki maneereissaan hometalostaan tutuksi tullutta Janne Katajaa. Vappu niputti yhdessä kysymyksessään kaikki Lähi-idän maiden hallitsijat diktaattoreiksi, johon Stubb vastasi kohteliaasti ja kaikki tv:n katsojat olivat ihan että Jenni rakas kullanmuru & mussukka, oothan sä taas ensi viikolla terve?
- edit. Ai niin joo! Stopshakehoneygo täytti tänään puoli vuotta, jos lasketaan siitä mistä itse lasken, eli 27. syyskuuta kirjoitetusta postauksesta. Viime keväänä kirjoitin vähän eri lähtökohdista juttuja vähän aikaa, mutta tämä nykyisen tekemisen muoto alkoi tuolloin.
Mitä tapahtuu ensi viikolla? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!
Viimeisten tuntien aikana Facebook has gone all berserk Reginan uuden biisin kanssa. Tykkääjiä ja linkkaajia on niin paljon, että Iisa, Mikko P ja Mikko R saavat olla tyytyväisiä. Ja täysin ansiosta.
Jos et sä soita on ihastuttavan keväinen popveto, jonkalaisia kutsuttiin 90-luvulla 60-lukulaisiksi. Nykyään en tiedä miksi kutsutaan, 90-lukulaiseksi brittipop-henkiseksi söpöilyksi vai miksi. Jotenkin laulumelodiasta ja -tavasta tulee itselleni mieleen Vanessa Paradis, 100% hyvässä mielessä.
En ole nähnyt Reginaa livenä vuosikausiin, enkä suoranaisesti muutenkaan kuulunut bändin innokkaimpiin faneihin tämän vuosikymmenen puolella, vaikka toki omistan kaikki yhtyeen levyt jne. Joka tapauksessa olen hieman yllättynyt uuden biisin soundista, jotenkin kun olin siinä luulossa, että Regina olisi kulkenut ilmaisussaan enemmän ja enemmän elektronisen jytkeen suuntaan.
Enkös minä ole aikaisemminkin sanonut, että nettimaailmassa kannattaa satsata lapsilta kiellettyihin ja shokkiarvoltaan korkeisiin videoihin, joissa esiintyy seksiä, väkivaltaa, tissejä, verta, kummallisuuksia ja epäluonnollisia aktiviteetteja. Tai jos bändin imago ei anna periksi, seksi ja tissit pois.
Tai sitten voi tehdä stylen livevideon.
Tai sellaisen, joka alkaa itsemurhalla ja päättyy semiin yllätykseen.
Tai tietysti, jos on jokin idea niin sillä kannattaa mennä.
Or something.
Coma Cineman uuden levyn voi ladata itselleen täältä. Pidän Blue Suicide -biisistä, ja vaikka haluaisin pitää sen videota läpinäkyvänä nettikirjoittelun tavoitteluna, pidän siitäkin.
Huomasin aikasemmin tällä viikolla pHinnwebin kautta, että Youtubeen oli upattu Larry and the Lefthandedin klassisia musiikkivideoita ja joitain livevetoja. Teko on poikkeuksellisen hieno siksi, että aikanaan näitä ei juuri missään näkynyt tai mistään itselleen saanut ja siksi, että ne ovat aivan totaalisen ässiä. Ja ovathan ne myös olennainen osa suomalaista vaihtoehtoisen musiikin historiaa.
Larry and the Lefthandedin soundi muuttui nopeasti alkuaikojen tyylipuhtaasta garagerockista enemmän ja enemmän elektroniseen suuntaan. Aikanaan tyylikkäänä monoksi miksattuna seiskatuumaisena ilmestynyt All Allright edustaa bändin perinteistä retrosoundia, jossa tyylilliset piirteet olivat tärkeämpiä kuin musiikillinen omaperäisyys.
All Allright
Quantum Riderilta lohkaistu single Dance Me Me on vielä kallellaan samaan suuntaan, vaikka itse albumi ei enää garagerockia ollutkaan. Itse asiassa biisi ei anna juuri minkäänlaista kuvaa albumin monipuolisesta rytmi- ja äänimaailmasta, vaikka toimikin taattuna tanssilattian täyttäjänä 90-luvun lopun altsu- ja popdiskoissa. Videon alkuun on lisätty lyhyt fiilistely, jonka jälkeen Dance Me Me lähtee käyntiin.
Dance Me Me
No Man's Land antaa jo selkeämpiä vihjeitä siitä, mihin suuntaan Timo Kaukolampi ja Vilunki 3000 olivat musiikissaan matkalla. Op:l Bastards julkaisi ensimmäisen ep:sä samana vuonna kuin Quantum Rider ilmestyi, 1998.
No Man's Land
Kirjoitin bändistä myös joulukuussa. Kuuntele esimerkiksi klassinen Larry And The Lefthanded feat. M.A. Numminen - Älä Peräänny!! (L'Energia Contro Corrente!!) -biisi tästä.
Niinhän se nyt näyttää olevan, että kohta on koko Panda Bearin Tomboy-albumi julkaistu.
The Preaknessin julkaisutapa on niiiin nykyaikaa, että. Biisi julkaistiin Animal Collectiven tekemällä kasetilla, joka jaettiin kylkiäisenä bändin suunnittelemien tennarien tilaajille. Tietysti kasetti, tietysti vaatemallisto, tietysti bändikaverin sooloprojektin julkaisematon kappale.
Olisi tosi kivaa, jos ihmiset olisivat yhtä kiinnostuneita omista tekemisistä. Julkaisisin 5-10 tuotetta vuodessa, olisivat ne sitten 7-tuumaisia, 12-tuumaisia, t-paitoja, mixtapeja, dokumentti-vhs:siä tai muita sen sellaisia mukavia tuotteita. Vaikka nimikoitua kärpäspaperia. En rikastuisi, enkä tahtoisikaan rikastua.
Itse The Preakness on soundillisessa mielessä ja tajuttoman hienojen lauluharmonioidensa puolesta taattua Panda Bearia, johon en usko ikinä kyllästyväni. Tästä lisää ja tästä ja tästä.
Erika M. Andersonin eli EMAn tänä keväänä julkaistava soolodebyytti Past Life Martyred Saints voi hyvinkin olla ns. odottamaton iso juttu. Tai ainakin itselleni odottamaton, minä kun en koskaan Gownsia kuunnellut, enkä edes tiennyt EMAsta mitään ennen kuin tällä viikolla. Pitchfork napsautti eilen best new music -leiman artistin uuteen biisiin California, ja onhan se hyvä.
Kappale on täynnä sydämeen käyviä one-linereita, varsinkin jos sattuu olemaan vähän yli tai vähän alle 20-vuotias.
- Fuck California, you made me boring
- I'm sorry Steven and Andrew, I never loved you
- You corrupted us all with your sexuality
- Fuck you baby, I know you never change
- I'm just just 22 and I don't mind dying
- I saw grandpa carry the gun
- I used to carry the gun, the gun the gun the gun
Suuret sanat vaativat yleensä suuren tulkitsijan, ja vaikka Anderson ei ehkä näytä sellaiselta, hän pystyy lausumaan Californian säkeet uskottavasti ja ehkä jopa eletyn oloisesti.
Mitä lähemmäs kesän pitäisi tulla ja mitä enemmän sataa lunta, rakeita ja räntää, sitä mieluummin kuuntelen rannasta, kesästä, surffauksesta ja sen sellaisista asioista kertovia biisejä.
The White Wires on ajatellut, että jee ollaan todella hauskoja ja tehdään Let's Go to the Beachin videosta sellainen, jossa bändi soittaa kylmässä ja lumisessa paikassa, mutta jossa meillä ja meidän kavereillamme on silti ihan mieletön meno & meininki. Niin että aahhahaaa, käänteishuumoria parhaimmillaan. Itse ajattelin aluksi, että saatanan tyypit, ei naurata, meillä täällä Suomessa on oikeasti tuollaista, että meillä bändien pitää kuvitella ne rannat ja avoautot ja surffilaudat ja pirtelöt ja yleensä tytötkin. Että ette tekään mistään mitään tiedä.
Päätin katsoa, mistä The White Wires on kotoisin ja huomasin, että kappas, Ottawasta, Ontariosta, Kanadasta. Tarkistin paikallisen säätiedotteen. Weather Forecastin mukaan Ottawassa on tällä hetkellä yksi aste celsiusta, mutta seuraaviksi päiviksi odotetaan jopa kymmenen asteen pakkasta.
Joku kaunis sielu Collected Animals -foorumilla oli käynyt ostamassa Panda Bearin uuden 7-tuumaisen, ripannut sinkun a-puolen ja uploadannut sen internetziin. Virallisesti 28. maaliskuuta julkaistava Surfer’s Hymn on niin loistava, että oikein mieli liikuttuu. Saatan pitää siitä jopa enemmän kuin aikaisemmin sinkkuna julkaistusta Last Night at the Jettystä.
Olen/olin ladannut kilometrien korkuiset odotukset Panda Bearin huhtikuussa julkaistavalle neljännelle studioalbumille Tomboy. Yleensä ylikorkeat ja epäreilun harhaiset odotukset tietävät pettymystä, mutta tällä kertaa tilanne on toinen, koska albumin biiseistä on jo ehditty julkaista yli puolet. Ja tiedän, että levy on vuoden parhaita. Aika monenkin vuoden.
Jotenkin muuten huomaan pitäväni Panda Bearista enemmän kuin Animal Collectivesta, vaikka en osaakaan oikein analysoida tai perustella mielipidettäni. Noah Lennoxin soolobiisit vain yksinkertaisesti tuntuvat koskettavan minua enemmän. Ehkä se johtuu siitä, että Lennoxin uudet biisit ovat orgaanisempia ja vähemmän koneellistettuja kuin vanhat PB:n tai AC:n julkaisut. Ehkä.
Pari päivää sitten useat blogit hypeilivät Surfer's Hymnin remixistä, joka on mielesti iiiiihan ooookoooooo, mutta ei mitenkään kuolematon saatikka juuri mitään alkuperäisen rinnalla. Osaan levyn kappaleista voi tutustua Spotifaissa.
Olen tällä viikolla lykännyt pitkien blogitekstien kirjoittamista, koska niihin ei joko ole ollut aikaa, tai silloin kun on ollut, on ollut halu tehdä jotain muuta. Niin kuin surffailla musablogeissa, paistaa kananmunia, koota sohvaa, katsoa (taas kerran) Rock-Suomen jaksoja, kävellä ympäri asuntoa ja mietiskellä asioita, availla ja sulkea jääkaapin ovea, lukea vanhoja lehtiä tai tehdä jotain muuta epätuottavaa mutta tarpeellista.
Paperfangskin ansaitsisi tarkemman ja muhkeammalla näkemyksellä tehdyn postauksen, mutta ehkä sitten tulevaisuudessa.
Joko osin, kokonaan tai ei enää ollenkaan Tampereelta käsin vaikuttava electropop-ryhmä julkaisi viime vuonna muutaman kappaleen ja herätti innostusta lukuisissa blogeissa. Syksyllä bändistä ei oikein kukaan näyttänyt tietävän paljon mitään, mutta joulukuussa selvisi, että yhtyeessä vaikuttaa 1000 Sparks ja Arvoitus on meille poika tuo -blogeista tuttu Jyri Öhman. Hän kirjoitti aikanaan alkuvuoden 2011 tuovan tullessaan pari uutta videota, kasettijulkaisun ja ekan keikan. En tiedä, onko näistä joku vielä tapahtunut, tapahtuuko ja milloin tapahtuu, jos tapahtuu.
Joka tapauksessa, tällä viikolla Paperfangs julkaisi uuden biisin Witches. Melodisesti se on jonkin verran kraftwerkish, tunnelmallisesti dreampopish ja soundillisesti miellyttävän rauhoittava. Witchesiä on kiva kuunnella repeatilla.
Coming soon.
A short film about the year before SOLAR.
On the road and recording the upcoming album.
A story told by Rubik.
Siinäpä se lyhykäisyydessään. Itse tehty dokumentti suomen parhaan indierockbändin Amerikan kiertueesta. Missä julkaistaan ja miten ja milloin, en tiedä. Eiköhän se selviä. Olen innoissani.
Nyt iskettiin jälleen kerran ihan kulman takaa, puskista, yht'äkkiä yllättäin ja ilman varoitusta.
Daft Punkin viime vuonna julkaistu ja massiivisen ennakkohypen jälkeen massiiviseksi pettymykseksi tuomittu TRON Soundtrack oli mitä oli, ja huhtikuun alussa ilmestyvän ja muutama päivä sitten leakanneen remix-albumin piti olla vähän mitä on. Ja ehkä se onkin, mutta M83 ja Big Black Delta ovat ainakin tehneet oikein hyvää työtä Fall-biisin kanssa.
Niin kuin nykyään on tapana, tämä ei ole varsinainen remix, vaan kokonaan uusi kappale, jossa alkuperäistä Fallia käytetään lähinnä soundillisena lähtökohtana.
You Know What I Mean on soinut taloudessamme repeatilla koko tämän iltapäivän. Se soinee moneen kertaan myös tulevina päivinä. Ja varmaan niinku joo koko kesän ja toivottavasti siitäkin eteenpäin. Antti = addicted.
Biisin alku on vielä aika tavanomainen 6/8-tahtilajissa kulkeva The Supremes -henkinen doowopfiilistely perinteisellä sävelkululla ja sympaattisilla sydäntä särkevillä sanoilla. Sitten seuraa se kohta, jonka jälkeen kaikki ovat että whoaaa, tämähän on loistava.
Machu Picchu = Brooklyn, New York, United States. Joku kutsui tätä psykedeeliseksi folkiksi, mikä ei nyt välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa, siitäkään huolimatta, että minä en taida tietää mitä psykedeelinen folk suoranaisesti on, varsinkaan jos se on sellaista kuin Machu Picchu on.
Reading Drunk eroaa hyvinkin paljon parista muusta yhtyeen bandcampissa julkaisemasta biisistä. Ne muut ovat tavallisempia indiepopviisuja, mutta kai joitain, tuota noin, ihan hyviä. Niissä on jytäkämpi mutta ei jytäkkä biitti ja niin edelleen. Yhdessä kappaleessa lauletaan mustasukkaisuudesta Leonardo DiCapriota kohtaan. Ne eivät kuitenkaan tee oloani samalla tavalla hyväksi kuin Readin Drunk tekee.
En yleensä jaksa lukea alkoholin vaikutuksen alaisena. En ainakaan kirjaa.
Ehkä myöhemmin tänään kirjoitan pitkästä aikaa jotain järkevää.
Hienosti vetävät nämä pojat 70-lukulaista soundia, säveltä, sanoitusta ja imagoa. Kun 2000-luvun alussa vanhaa rocksoundiin mieltyneet bändit ottivat vaikutteita VU:lta, MC5:lta, Stoogesilta, Televisionilta ja niin edelleen, Bare Wiren innoituksen lähteenä ovat olleet purkkapoppiin päin olevat kokoonpanot, kuten vaikkapa Gary Glitter, T-Rex tai Cheap Trick.
Don't Ever Changen video julkaistiin jo viime vuonna, mutta huomasin biisin vasta nyt, kun Robot Elephant Records julkaisi sen 7" sinkkuna.
Vaikka olenkin joskus nurissut ainaisesta ja loppumattomasta retroilusta, en huomaa sen haittaavan itseäni yhtään Bare Wiresin kohdalla. Tämä on hyvän tuulen musiikkia.
Voi pojat ja tytöt, tällä viikolla tapahtui paljon isoja asioita! Jopa niin paljon, ettei kaikkea mahdollista ehdi edes käsitellä. Tässä kuitenkin tärkeimmät & satunnaisimmat popkulttuurin kultajyväset menneiltä päiviltä.
- Ranskalaisen elektroduo Justicen odotettu comeback-biisi Civilization julkaistiin Adidaksen mainoksen taustalla. Lukuisten feikkijulkaisujen määrä hämmensi hipsterihenkisten nettisurffaajien armeijaa, ja some-päivityksessä jos toisessakin kummasteltiin uuden Justicen laimean letkeää soundittelua. Aito Civilization kuulosti kuitenkin kaikkien mielestä joko lupaavalta, hyvältä tai superbangerilta. Mainoksessa yhdistettiin tuoreella tavalla urheilu-, harrastus-, klubbailu-, ja mainstreambisnekset. Kasvonsa rahaan olivat vaihtaneet muun muassa Katy Perry, Lionel Messi ja Derrick Rose.
- The Strokesin tuore albumi Angles leakkasi nettiin maanantaina, ja yhtye laittoi sen streamattavaksi nettisivuilleen tiistaina. Lehdet kirjoittivat levystä joko kahden, kolmen tai neljän tähden arvioita, mikä oli tietysti hieman myöhäistä, koska kaikki olivat jo kuunnelleet levyn itse. Ne, joilla ei ollut omaa musiikillista näkemystä, mutta jotka halusivat kuitenkin keskustella Anglesista asiantuntevasti olivat hieman hukassa, koska he eivät tienneet, kenen puolella olla ts. onko levy hyvä vai ei. NME kirjoitti albumista arvion, jonka sisällön pystyi suht huolettomasti omimaan omaksi mielipiteekseen.
- Arcade Firen ja Spike Jonzen lyhytelokuvan Scenes from the Suburbs traileri julkaistiin. Kaikki olivat aluksi että jeee, tää on maailman parasta, mutta trailerin katsottuaan kaikki olivat ihan että jaa, että eihän tässä nyt ole oikein mitään uutta verrattuna viime vuonna julkaistuun The Suburbsin musiikkivideoon. Kaikki odottavat silti elokuvaa ihan kybällä.
- Death from Above 1979 julkaisi treenivideon Little Girl Rehearsal, jonka alaviitteenä oli hauska teksti This is where eardrums come to die. Video kasvatti kaikkien odotuksia bändin comebackia silmällä pitäen, vaikka kukaan ei mainittavasti nauttinutkaan köpöisestä mössövideosta.
- Glasvegas julkaisi keskiarvoista mielenkiintoa mielenkiinnottomamman videon orkesterin promokuvauksista. Kaikki olivat ihan että jaahans, tällaista menoa.
- Myös Animal Collective julkaisi vähän niin kuin vähän niin kuin jotain niin kuin, vaikka kaikkien mielestä ajatus bändin uudesta materiaalista oli sata kertaa mielenkiintoisempi kuin lopulta se uusi materiaali. Kaikki alkoivat pikku hiljaa nähdä tämän saatanan avaruusaikaisen DIY-henkisen nettihypekoneiston läpi, että hei, jos aiotte tulevaisuudessa oikeasti innostaa fanejanne, niin julkaiskaa nyt jotain hienoa, älkääkä vain ottako sitä effing videokameraa mukaanne johonkin effing randomiin paikkaan ja runtatko mitä tahansa materiaalia editorin vhs-filtterin läpi ja upatko nettiin, että me rakastetaan teitä and all, mutta teidän häntänne näkyvät ja kohta ei enää kiinnosta.
- Eleanoora Rosenholm sen sijaan julkaisi käsittämättömän hienon videon kappaleeseen Valo kaasumeren hämärässä. Videosta vastasi Sami Sänpäkkilä.
- Ja vaikka kaikki olivatkin ehtineet menneiden viikkojen aikana lopen kyllästyä Herkullistajaan, silti useiden mielestä autotunetettu Charlie Sheen oli hauska.
- The Raveonettes joutui perumaan Texasin SXSW:n esiintymisensä. Bändi ilmoitti asiasta Twitterissä: Very sad to announce that we will not make it to SxSW this year. We've had to cancel due to Sunes visa issues. All other US dates are happening.
- Starfucker joutui perumaan joitain SXSW:n esiintymisiä, koska yksi yhtyeen jäsen pidätettiin. Kännisen orkesterin twitter-feed oli muutaman tunnin ajan ns. EPIC!!!!!!!11111
- Deadmau5 päätti tehdä osansa Japanin katastrofin uhrien hyväksi ja myydä klassisen diamonte mau5 headin hyväntekeväisyyden nimissä. Artisti kertoi asiasta Facebookissa.
- Lauri Tähkä aka Lauri Suo päätti lopettaa hommat musabisneksessä. Bändikaverit saivat tiedon asiasta sähköpostilla viime viikolla, tiedotusvälineet saivat tiedon bändin nettisivujen kautta maanantaina, iltapäivälehdet kirjoittivat asiasta etusivuillaan vuorokauden myöhässä tiistaina, radioiden aamushowt käsittelivät asiaa vuorokauden myöhässä samaisena tiistaina ja radioiden kuuntelijat huomasivat, että aahhhahaaa, että tiedettiinhän me että te käytätte juttujenne lähteenä 100% iltapäivälehtiä. Vappu ja Jenni saivat perjantaina haastatteluun Elonkerjuun viulistin Johanna Koivun, joka oli silmin nähden liikuttunut tapauksesta, ja puhelinhaastatteluun faniklupin johtajan, joka oli korvin kuullen liikuttunut tapauksesta. Myös tunteelliseksi tiedetty Vappu Pimiä liikuttui muiden liikutuksesta ja Lauri Tähkä -fanit liikuttuivat yleisesti raskaan viikon liikutuksista ja samaistumisesta tv-ohjelman liikutuksiin. Iso osa tavallisista tv:n katsojista oli ihan että mikäs tämä Lauri Tähkä nyt olikaan, että mikä se hänen hittikappaleensa nimi oli?
- Thom Yorke veti dj-setin jossain ja kaikki videon nähneet olivat vähän hämmentyneitä, että mitäs tuo vanha äijä tuossa nyt oikein hilluu, että voi että, että kuinkas vanha minä nyt olinkaan, että en kai minä itse näytä tuolta hilluessani tanssilattialla/dj-kopissa ja jos en vielä näytä niin koska näytän? Kaikkien mielestä oli tosi kummallista, että laulajana ja mainstreamereille liian vaikean musiikin tekijänä tunnettu tyyppi on nyttemmin tunnettu lähinnä tanssiliikkeistään.
- Eräs henkilö veti ns. viikon parhaat Facebookissa. Kaikkien mielestä juttu oli paitsi 100% tyhmä myös effffffffing hilarious.
Mitä ensi viikolla tapahtuu? Stay tuned, Stopshakehoneygo investigates!
Austinissa Texasissa 11.-20. maaliskuuta järjesttävä musiikki- ja filmialan megatapahtuma SXSW päättyy tänään. Paikalla on ollut miljoona bändiä ja sata miljoonaa musiikki ja filmialan ammattilaista. Niin monta ja niin paljon, että itseä oikein harmittaa, varsinkin kun tunnen muutaman tyypin, jotka työnsä puolesta tuolla ovat. Peijakkaat.
Stopshakehoneygon blogisuosikki Starfucker oli kohdannut humalaisessa humussaan texasilaisen poliisin, joka oli epäselvien vaihdeiden jälkeen pidättänyt yhtyeen kitaristi-kiipparisti-turntabletisti Ryan Biornstadin. Orkesterin mielestä pidätys oli huutava vääryys & oikeusmurha.
Tilannetta pystyi seuraamaan Twitteristä kuin parastakin draamaa. Siihen liittyi lukuisia kirosanoja ja muun muassa t-paita-kampanja. Tässä tiivistys, according to Starfucker.
Starfucker: Fuck the police. Ryan just for arrested for nothing. Fuck...no show at lipstick..spit in the face if an Austin pig.
Starfucker: Seriously, Ryan didn't do anything.. that cop was agro as fuck, just looking to fuck with people..shit.. fucking pigs.
Starfucker: RT: FREE RYAN FUCK THE POLICE
Starfucker: He's being charged with standing in the street and resisting arrest, which we fortunately have on film that he did not..over stressed cops?
Starfucker: Looks like all our shows today are not going to happen. Thank the agro Austin police.
Starfucker: Just talked to a lawyer and the cops have much power. Looks unlikely that Ryan will be out in time for any of our sxsw shows...ultimate fuck.
Starfucker: Fuck...wish Ryan was here. Casio kids amazing as usual at this house party we supposed to be playing. Fugg a pigg.
Starfucker: Damn. Casiokids are killing it!! This crowd is so Hype! FUCK. we wanna play sooooo bad. FUCK. FREE RYAN.
Starfucker: Dear Austin police, we know you're stressed out. SXSW is hectic. But Ryan didn't do ANYTHING. Just trying to unload our van. Love the Police.
Starfucker: FREE RYAN. Locked up for 9 hours now...
Starfucker: I'm out of jail!
Starfucker: RYAN IS FREE!!!
Starfucker: Ryan is free! Got out super late last night. We are playing both of our scheduled show today! Just need more sleep now.
Seuraavana päivänä tunteista olivat terävimmät kulmat pyöristyneet.
Starfucker: Sorry for all the extra negative tweets yesterday...just a crazy situation which wasn't helped by all the alcohol consumption.
Tiesin jo pari viikkoa sitten, että nyt bändi on mukana vaarallisissa gangsta-meiningeissä, kun se julkaisi mash-upin 50 Cent/In Da Club /Starfucker/Julius. You live by a sword, you die by a sword.
Noin yksitoista päivää sitten French Films facebookkasi Keep It Yours Recordsin kokoelmasta Keep It Your Records Compilation vol. 1, koska yhtyeen biisi Golden Sea on sillä. Streamattavissa oleva kymmenen biisiä sisältävä julkaisu osoittautui totaalisen ässäksi.
Yksi kompilaation kappaleista on Death In Plainsin provokatiivisesti nimetty Porn on TV. Sen soundi on elektroninen ja saatanan iso.
Video antaa lupauksen ns. pikkutuhmasta ja jopa NSFW-henkisestä materiaalista. Lupausta ei lunasteta, mikä on kai ihan hyvä, koska videon tyttöset ovat aika nuoria. Biisin nimen ja videon aiheen puolesta tässä vedellään jopa vähän turhan ilmeisistä nettiajan naruista, mitä voisi pitää raskauttavana asianhaarana, ellei Porn on TV kuulostaisi niin hyvältä.
Biisi oli tuttu, mutta videon huomasin Stereotype Helsingin Facebook-linkkauksesta. Tänks.
Smashing Pumpkins julkaisi tänään uuden biisin massiviselta (ja vielä keskeneräiseltä) Teargarden by Kaleidyscope -albumiltaan. Bändin tarkoituksena on julkaista muutaman vuoden aikajänteellä kaikkiaan 44 kappaletta, joista lopullinen levy koostuu. Lightning Strikes on projektin yhdeksäs biisi, jos vain albumille päätyvät lasketaan, ja yhdestoista, jos aikaisemmista kappaleista koostettujen kahden ep:n b-puolet lasketaan. Lisää tolkkua asiaan saa smashingpumpkins.comista.
Lightning Strikesia voi pitää jopa aika pirteänä esityksenä. Se on osoitus siitä, että Smashing Pumpkinsin kannattaa olla vielä olemassa. Kappaleen soundi, dynamiikka, kitarakuviot, sävelkulut ja Corganin laulumaneerit ovat tosin kaikki tuttuja jo 90-luvun alusta, mutta kyllähän ne saavatkin olla. Synakuvio tuo biisiin tuoreeseen päin kallellaan olevan vivahteen.
Smashing Pumpkins on jo kauan sitten muuttunut yhtyeeksi, jolta ei odoteta maailmaa muuttavia asioita, eikä tämäkään uusi tekonen klassikoksi nouse. Teargarden by Kaleidyscope on silti teos, jonka valmistumista kannattaa seurata tulevien kuukausien ja/tai vuosien aikana.
Mikähän siinä on, että kaikista mahdollisista kitarapedaaleista juuri wah-wah ei ole kova juttu indiessä? Ei ainakaan niin kuin se on ollut kova juttu kitarasankareiden ja funk-artistien parissa. Jos ajattelen indieryhmää, jonka hittibiisin toisen kertosäkeen jälkeen lavalle ryntäisi mokkanahkaiseen hapsutakkiin pukeutunut Gibsonin Les Paulia hipelöivä partamies Cry Babynsä kanssa, 100% yleisöstä ajattelisi, että "Aahhahaa, ironiaa, aika hauska juttu, hyvä läppä." Kitaristiparan wa-wah-vinkaisut tulkittaisiin aivan toisin kuin hän olisi tarkoittanut.
Altsubändit ovat käyttäneet wahwahia eri lähtökohdista, yleensä niin, että laitetaan Big Muffista oikein suttuinen fuzz pörisemään, isketään Jazzmasterista sellainen sointu, jota ei ole olemassa ja poljetaan pedaalia ees ja taas. Bändin bioon kirjotetaan vaikutteiden kohdalle Sonic Youth.
Okei, kyllä indiessäkin voidaan pistää reverbit kybälle, soittaa sointuja ja aina välillä vähän veivailla pedaalia, että edes vähän peitettäisiin sitä, ettei oikeasti osata soittaa juuri helkkarinkaan vertaa.
En toivo wah-wah-pedaalille mitään indie-rehabilitaatiota, niin kuin en toivo slap bassillekaan tai peruskompille.
Puro Instinct = kaliforniasta kotoisin olevat siskokset Skylar ja Piper Kaplan. Yhtye on kulkenut myös nimellä Pearl Harbour, mikä ei ole vaikuttanut hyvältä idealta oikein kenenkään mielestä.
Indiemaailman cooleimpiin jamppoihin kuuluva Ariel Pink feattasi viime vuonna yhtyeen Stilyagi-sinkulla, joten oli loogista, että hän esiintyy myös kappaleen videolla. Tyyli on läsnä myös tässä viikko sitten julkaistussa visuaalisessa esityksessä, ellei sitten ole jo todella kyllästynyt 80-luvun estetiikkaan / jäljittelyyn / toisintamiseen. Itse en ole.
Aluksi en ollut mainittavasti innoissani kyseisestä biisistä, mutta jotenkin vain se on jäänyt kuunteluun.
Puro Instinctin debyytti Headbangers In Ecstasy julkaistiin 22. helmikuuta.
Nyt ollaan oikealla asialla. Rebecca Blackin alkuperäinen on toki niin klassisen hyvä, että vaikea siitä oli paremmaksi pistää. Deadmau5 on kuitenkin onnistunut mahdottomassa.
Yritin sommitella hauskaa ja oivaltavaa kysymystä, joka olisi aavistuksen verran vitsi, mutta ei kuitenkaan oikeasti vitsi. En saanut asetettua sanoja oikeaan järjestykseen, ja kysymyksestä tuli ns. major let down of the month.
- Mitä yhteistä on Marissa Nadlerilla ja Dingolla?
- Synasoundi.
You see? Aika kehno, vaikkakin tosi observaatio maailmasta. Ja saattaa hyvin olla, ettei ole edes tosi, vaan läppärin kajarin aikaantekemä illuusio, jota en jaksa juuri nyt lähteä työhuoneeseen särkemään. Joten paskaako tässä sitten kyselemään, jos herralla kerran on kaikki niin kunnossa, että päkistä sinä pummi vaan täällä posessa vaikka loppu ikäs. Meikäläinen lähtee tästä ottaman pari kaljaa ja sen jälkeen Suomi-Ruotsi-maaotteluun.
Tai ei vais.
Marissa Nadler on tehnyt 2000-luvulla tukun levyjä, joista tuorein on niin tuore, ettei sitä ole vielä edes julkaistu. Baby, I Will Leave You in the Morning kuulostaa siltä, että se voisi soida esimerkiksi jossain elokuvassa. Mieluiten jossain hyvässä.
Irrallinen kysymys. Mihin klassikkosketsiin tekstissä viitataan?
Nyt on jännä kuvaratio. Niinku että mitä helvettiä? 469x832 tms.
Olen aikaisemminkin kutsunut Fonal Recordsin päällysmiestä ja muun muassa tämän videon ohjaajaa Sami Sänpäkkilää neroksi. Eleanoora Rosenholm on hieno orkesteri ja Valo kaasumeren hämärässä oiva kappale, mutta biisin video on poikkeuksellinen. Eikä se ole ainoastaan tämä pystysuuntaisuus. Tämä on kaunis.
Paitsi että se ei mahdu läppärin ruudulle ilman ryppyilyä.
Minulla on idea bändistä. Ostetaan särökitara, basso ja muutama rumpu, muttei koko rumpusettiä. Hankitaan tarpeistoksi aurinkolasit, isoveljen tai -siskon vanhat vaatteet ja vhs-nauhuri. Ryhdytään tekemään alternative-musiikkia. Otetaan paljon vaikutteita Jesus and Mary Chainilta.
Burnt Ones tekee paljon asioita, joita monet muut tekivät ns. autenttisesti 80- ja 90-luvuilla, ja joita todella monet tekevät nykyäänkin, in the name of retro & homage. Jos ei anna läpinäkyvien ja kuluneiden visuaalisten vaikutteiden tai läpinäkyvien ja kuluneiden musiikillisten vaikutteiden häiritä, yhtye on itse asiassa aika hyvä.
San Franciscosta kotoisin oleva bändi lokeroi musiikkinsa kolmeen laariin - Glam/Psykedeelinen/Thrash. Jaa-a. Kylläpä tämä nyt ihan perinteistä altsua on, sanoivat ketkään mitä sanoivat.
update 27.4. Nyt Solarin voi kuunnella Aol Musicin nettisivuilla. TOP!
Rubikin kolmas sudioalbumi Solar julkaistaan ensi viikolla. Ensireaktioni on huumaantunut. Solar on melodinen, kauniisti polveileva, upeasti sovitettu ja hyvin soitettu, omaperäinen kokonaisuus, jonka todellinen hienous luultavasti aukeaa vasta tulevien päivien ainana. Se on kevyempi ja ehkä helpompi kuin Rubikin kaksi aikaisempaa levyä, mitä en pidä ollenkaan huonona asiana.
Aikaisemmin Levyltä oli julkaistu kappaleet Laws of Gravity ja Solar Death March (In Octaves). Ne kuuluvat yksittäisinä biiseinä albumin parhaimmistoon ja antavat myös hyvän vaikutelman levyn kokonaissoudista. Solarilla ei kuulla särökitaravalleila kuorrutettua alternative-tuuttausta.
Ensimmäisillä kuuntelukerroilla esiin nousivat myös levyn varsinainen avausraita World Around You ja mielenkiintoisesti orkestroitu Chrisis Meeting at the Lyceum.
Ihmeitä saa tapahtua, jos tämä ei ole vuoden kotimainen albumi.
Netti on ollut täynnä oletettavasti Justicen uusia biisejä. Tämän pitäisi nyt olla aito. Se on napattu Adidaksen mainoksesta. Ne kaikki feikit kuulostivatkin ihan kamalilta. Tämä kuulostaa Justicelta.
THE BEATING OF A MILLION DRUMS
THE FIRE OF A MILLION GUNS
THE MOTHER OF A MILLION SONS
Kirjoitin reilu vuorokausi sitten pitkät pätkät kokonaisten albumien nettiin vuotamisesta. Pidän sitä lähtökohtaisesti huonona asiana lähinnä siitä syystä, että silloin musiikin tekijät ja tuottajat eivät ole itse kontrollissa omasta tekemisestään.
Tilanne on hieman toinen esimerkiksi nyt, kun The Strokes on julkaissut albumistreamin omilla nettisivuillaan. So here it is! Ei täyttä kultaa, mutta esimerkiksi Games ja Life Is Simpler in the Moonlight ovat todella onnistuneita sävelteoksia.
Deadmau5 soundcloudasi kaksi uutta biisiä joitakin tunteja sitten. Bleedin kaupantekijäisiksi Joel Zimmerman kirjoitti Facebookissa "second track of the night. the first ones staying on the HD". Toisen kappaleen HR 8938 Cephein saatelauseessa luki "for people who need kick drums in their life". Vähän niin kuin että moi, sain tässä muutaman biisin valmiiksi just, tässä olisi kaksi onnistuneinta, kelpaako?
Deadmau5in 2 631 447 fb-fanista tuhannet ovat klikanneet tykkäävänsä. Olen yksi heistä. Varsinkin Bleed kuulostaa upeasti samaan aikaan sekä rauhoittavalta että pulssia nostattavalta äänitekstuurilta, joka kasvaa huomaamattomasti jostakin johonkin, ei paljon, mutta tarpeeksi. Sellaisia tulee vastaan aika harvoin.
En ole vielä fani, mutta jos Zimmerman jatkaa edes silloin tällöin tällä chillimmällä linjalla, saatan sellaiseksi ryhtyä.
Samaistumisen kokemus on valtava. Minullakin on vaatteita sängyllä. Eikä vain sängyllä, vaan myös vaatehuoneen lattialla, makuuhuoneen lattialla, olohuoneen lattialla, sohvalla, sohvan edessä olevalla rahilla, keittiön tuolilla, työhuoneessa, printterin päällä, lattialla, lattialla, lattialla, osin kaapissakin, mutta todennäköisesti väärissä paikoissa.
Jos joku joskus laittaa jonkun pipoistani pipolaatikkoon, minulla kuluu minuuttikaupalla aikaa sen etsimiseen.
Geneva Jacuzzi tietää erinomaisesti, miten tehdään sydämeen iskeviä lyriikoita. Hän lienee taiteilija.
Geneva Garvin is a songwriter, visual and recording artist from Los Angeles, California. In her music she has honed a blithe and cryptic wit filled with sultry puns, double entendres, and irreverent references to mysticism and the occult. Her music has used styles that range from darkwave, goth, lounge and tropicalia. She recreates these sounds in painstaking detail on a portable 8-track cassette recorder. Her recent recordings have zeroed in on a discarded period in electronic funk and dance music associated with groups like Morris Day and The Time, El DeBarge and Zapp & Roger. She infuses these styles with elaborate instrumentation and harmonically complex textures that are technically difficult to achieve using her recording equipment.
Joo joo joo joo. Tee lisää näitä arkirealistisia kappaleita. Minä kuuntelen.
update. The Strokes julkaisi laillisen streamin noin vuorokausi Anglesin vuodon jälkeen. Se on kuunneltavissa tästä. Itse julkaistu musiikki = good. Muiden vuotama musiikki = bad.
-
The Strokesin uusi studioalbumi Angles vuosi nettiin muutama tunti sitten. Ehkä tapahtumaa ei voitu estää, ehkä se olisi voitu, en tiedä. I got mixed feelings.
Nykyään bändien on annettava osa tekemästään musiikista ilmaiseksi kuluttajille. Tai tarkennetaan. Kuluttajien on saatava kuunnella bändien musiikkia ilmaiseksi netissä, world wide webin puolella. Elämme aikaa, jolloin huomioarvot toimivat oikein käytettyinä massiivisina triggereinä kaupalliseen toimintaan. Ihmiset ovat valmiita maksamaan aineettomasta tuotteesta, jos he pitävät siitä tarpeeksi paljon ja jos maksullinen versio on helpommin ja varmemmin saatavilla kuin ilmainen.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että netin puolella ilmaiset palvelut (Youtube, Vimeo, Soundcloud jne.) toimivat tuotteen esittelijöinä, mutta kun kuluttaja haluaa tuotteen vaikkapa iPodiinsa, hän ostaa sen iTunesista tai vastaavasta palvelusta. Esimerkiksi musiikkiblogit toimivat kollektiivisena markkinointikanavana silloin kun kaikki kirjoittavat samasta bändistä tai biisistä. Ne lisäävät myyntiä.
Nettiin kannattaa siis ladata ilmaiseksi yksittäisiä kappaleita (tai musiikkivideoita tai kansitaidetta tai livepätkiä tms), mutta albumien logiikka toimii hieman toisella tavalla. Tämä johtuu siitä, että viimeisten vuosikymmenten aikana albumikokonaisuus on vakiintunut musiikin perusyksiköksi. Albumi jäsentää bändin tuotantoa, sitä on helppo markkinoida, sen ympärille on hyvä rakentaa kiertueet, haastattelurumbat, tv-esiintymiset ja sen sellaiset. Ihmiset käsittävät musiikkimaailman albumijulkaisujen kautta, eikä sukeltava levymyynti ole muuttamassa tätä asiaa.
Kun kokonaisia albumeja vuodetaan nettiin ennen aikojaan, tapahtuu montakin epätoivottua asiaa. Jännite purkautuu. Loppuratkaisu paljastuu. Luonnollisesti tarve ostaa levy vähenee. Albumin promoaminen yksittäisiä biisejä julkaisemalla muuttuu turhaksi. Ihmisten yhtäaikainen kokemus hajaantuu monen päivän tai jopa viikon ajalle, jolloin yhteinen kokemus väljähtyy (vähän niin kuin kaikki eri ihmiset näkisivät olympialaisten kiekkofinaalin eri päivinä). Ja mikä tärkeintä / pahinta, yhtye tai sen tiedotusmogulit eivät enää itse pysty vastaamaan omasta uutisoinnistaan ja mahdollisen draaman luomisesta. Levyn markkinointi rampautuu.
En aio laittaa linkkiä The Strokesin uuteen levyyn, koska en halua, koska olen päättänyt etten linkkaa tai postaa kokonaisia levyjä, koska minun mielestäni se on musiikin vastaista (vaikka olenkin osin tekopyhä mielipiteessäni), koska se toimii vääränä esimerkkinä muille, koska albumin haluavat ihmiset löytävät sen kuitenkin, koska haluan nykyisten levykauppojen ja levy-yhtiöiden jatkavan mahdollisimman pitkään ja koska se on minun mielestäni yksinkertaisesti väärin.
Haluan olla luomassa sellaista maailmaa, jossa en välttämättä aina itse haluaisi elää.
