Blood Orange - Champagne Coast

Nyt kun kuu vaihtuu syystä lokaksi, alkaa olla aika käydä läpi sellaisia hyviä orkestereita tai artisteja, joita joko a) on kuunnellut enemmän tai vähemmän mutta ei ole jostain syystä huomioinut blogissa, b) on tiennyt olevan olemassa ja arvellut laadukkaiksi mutta ei ole ikinä kuunnellut, c) ei ole ikinä kuullutkaan ja vasta nyt sattuman oikusta huomaa. Blood Orange kuuluu itselläni kategoriaan b.

Kirjoittaisin Devonte Hynesistä ja hänen musiikistaan jotain analyyttistä, mutta nyt on niin, ettei kokemukseni vielä riitä. (Tai joo riittäisi se, mutta en jaksa tarkistaa faktoja, koska kirjoitan tätä Tallinnasta käsin iPadilla, ja jokin tekosyy on oltava.)

Niin että tämä on hyvä biisi.

Blood Orange Champagne Coast by DominoRecordCo

Big Wave Riders - Republic Of The Average (Paperfangs Remix)

Hey yeah hyvää työtä pojat! Kaksi Antin kotimaista suosikkia yhteistyössä. Muun muassa erinomaisista Wichesistä ja Vastest Plainsista tuttu Paperfangs remixaamassa kaikesta hyvästä tutuksi tullutta Big Wave Ridersia.

Alan ehkä olla jo hieman biased näiden artistien kohdalla, varsinkin kun niiden jäsenet niin mukavia tyyppejä, mutta minkäs sille mahtaa, jos henkilökohtainen hyvänolontunne herää. Republic Of The Average on remixissä säilyttänyt ison osan alkuperäisestä ilmeestään, eikä sitä ole runnottu mihinkään tiettyyn genreen sopivaiseksi. Kappaleen alkuun laitetut puheosuudet tuovat oivaa lisää tulkintaan.

Lisää tällaista.

Big Wave Riders : Republic Of The Average (Paperfangs Remix) by Soliti

Yournalist - No Time To Kill You (video)

Hey yeah! Yournalistin loistavan Slippery and Infected EP:n altsuhko/modernrockihko No Time To Kill You on saanut seurakseen musiikkivideon. Siinä bändin pojat on tyylinsä mukaisesti kääritty sanomalehtipaperiin. Poikaset ovat niin nuoria, että 70-luvulla syntynyttä musakonkaria oikein lämmittää. Soittaa osataan, esittää osataan ja biisejä kirjoittaa osataan. Intoa on ja taitoa ja tulevaisuutta.

Aikanaan hehkuttamani Nigerian Girl on yksi vuoden parhaita kotimaisia kappaleita. No Time To Kill You on laadukas, mutta ei aivan yhtä omaperäisen sykähdyttävä pala, joskin myös se jättää taakseen valtaosan saman genren muista yrittäjistä. Itse asiassa ainoa asia, jota kaipaisin Yournalistilta olisi selkeämpi oma linja, soundi & tapa tehdä musiikkia. Kaikki muu on mitäkuinkin kohdallaan.

Bändi on parhaillaan äänittämässä debyyttialbumiaan. Odotan sitä innolla.



No Time To Kill Youn voi ladata Soundcloudista.

TV Girl - Girls Like Me

Tämä on jotenkin tosi paljon sitä mitä juuri nyt kaipasin. Indiehkön peruspoppailun tukipilareihin vahvasti nojaava kappale, joka on melodinen, tarttuva ja sympaattinen. Hienoa kuunneltavaa myöhäiseen keskiviikkoiltaan.

Toki TV Girl ratsastelee Bruce Springsteeniltä varastamallaan Hungry Heart -nimisellä hevosella, mutta ei se minua niin hirveästi haittaa. Tai ehkä vähän haittaa, mutta ei niin paljon, että se tätä utuisen lämmintä fiilistä pilaisi. Tai no joo, nyt kun ajattelen asiaa, en pääse enää ollenkaan mielleyhtymästä eroon, joten kyllä se vähän liikaa vaivaa.

Eli turhan paljon on lainattu joo. Mutta hyvästä lähteestä.

Girls Like Me by TV Girl

Nirvana – Live at the Paramount (full concert)

Joo-o tilanne on sellainen, että edelliset kuukaudet on monessakin paikassa hehkutettu Nevermindin 20-vuotisjuhlaa, mikä on tietysti sitä mitä nykyään tehdään laajalti, eli luodaan ns. keinotekoinen konteksti, jonka avulla tuodaan vanhat asiat jälleen ajankohtaisiksi. Kirjoitetaan jälleen samat historiat samalla tavalla. Julkaistaan special edition. Järjestetään äänestys. Tehdään haastatteluita, analyysejä ja kritiikkejä, haetaan vastauksia erilaisiin kysymyksiin (missä olit silloin? mitä tämä merkitsee? miksi tämä on hyvä? miksi tämä on merkittävä? pystyvätkö nykyiset artistit koskaan tähän? tappoiko Kurt itsensä vatsakipujen takia?), julkaistaan best of -listoja. Kunnioitetaan.

Juhlavuoden kunniaksi Nirvanalta julkaistiin tänään live-dvd Live at the Paramount. Se on kuvattu vuoden 1991 Halloweenina Seattlessa. Sitä on kutsuttu legendaariseksi. Settilista on ainakin komea.

1 Jesus Doesn’t Want Me For A Sunbeam
2 Aneurysm
3 Drain You
4 School
5 Floyd The Barber
6 Smells Like Teen Spirit
7 About A Girl
8 Polly
9 Breed
10 Sliver
11 Love Buzz
12 Lithium
13 Been A Son
14 Negative Creep
15 On A Plain
16 Blew
17 Rape Me
18 Territorial Pissings
19 Endless, Nameless

Konsertti on katsottavissa 24 tunnin ajan Youtubessa, joten kannattaa olla nopea.

Justice julkaisee remixin, joka on tietyllä tavalla aika perus, mutta toisella tietyllä tavalla ihan sairaan ihastuttava & tykki

Mikähän tähän remixiin on syynä? Onko se tehty jo aikaa sitten mutta julkaistu vasta nyt, vai ovatko Gaspard Augé ja Xavier de Rosnay riehaantuneet oman albuminsa valmistuttua? Tai onko sillä edes mitään väliä?

The Asteroids Galaxy Tour on tehnyt alkuperäisen Golden Agen, joka sekin on aika perus mutta aika ihastuttava. Justice on remixissään justifoinut alkuperäisen, mutta ei elektroinut sitä tappiinsa.

Hyvää settiä Justicen kakkosalbumia odotellessa.

The Asteroids Galaxy Tour - Golden Age (Justice Remix) by EdBanger

Yuck - Soothe Me (new song)

Yuck on yksi parhaista nykyään vaikuttavista, mutta 90-luvulta vaikutteensa hakevista altsuilijoista, niin livenä kuin levylläkin. Yhtyeen helmikuussa julkaistu ensimmäinen studioalbumi Yuck päätynee useallekin best of 2011 -listalle, samoin kuin levyn hienoimmat biisit, esimerkiksi Holing Out, Get Away tai Shook Down.

Niin kuin hyville levyille on tapana tehdä, myös Yuckin debyytistä julkaistaan Special Extended Deluxe Edition, joka pitää sisällään alkuperäistä hienomman pakkauksen, ylimääräisen cd:n ja kaikkiaan kuusi biisiä, jotka ovat teoriassa (ja mainospuheissa) uusia, mutta käytännössä b-puolia ja nettijulkaisuja.

Yhtyeen loistavuudesta kertoo jotain se, että nämä b-puolet eivät ole missään nimessä ylijäämä- tai täytemateriaalia, vaan hienosti sävellettyjä ja sanoitettuja kappaleita, jotka olisivat aika monella bändillä ainutlaatuisia tuotannon kulmakiviä. Esimerkiksi joitakin kuukausia sitten julkaistu superteenagefanclubmainen Milkshake tai juuri soundcloudattu lofisti kaikuileva Soothe Me.

So soothe me / don't use me / I'm not your oxygen.

Näin homma hoidetaan.

Soothe Me by Yuck

RAC - 1979 (Smashing Pumpkins cover)

Aluksi olin vähän että nääääh, että vähän tavanomainen indieversio Smashing Pumpkinsin klassikosta pikkasen jotenkin huljakalla Liz Anjosin laulusuorituksella varustettuna, mutta sitten siinä tajuttoman upeassa To the lights and towns below / Faster than the speed of sound -kohdassa noin kahden ja puolen minuutin kohdalla ajattelin, että onhan tämä hyvä. Ja nyt muutaman kuuntelun jälkeen olen tottunut siihen huljakkana pitämääni lauluunkin niin, että se kuulostaa ennemminkin maanläheiseltä, varsinkin kun huomasin, että kyseessä on yhtyeen nokkamiehen Andre Anjosin vaimo.

Toki alkuperäinen 1979 on aina alkuperäinen jne, mutta eiköhän RACinkin versio itsensä oikeuta. Kappale on julkaistu sen kunniaksi, että koonpanon Facebook-sivu sai täyteen 10 000 fania. Ihan hyvä kunnia. Anjos kirjoitti julkaisun kylkeen myös aika olennaisia lauseita piratismista ja mp3-teollisuudesta.

A lot of people whine and whine about piracy but forget about the obvious benefit. I'm able to do music for a living today because mp3's opened the door for independent music. It leveled the playing field. People are far more musically educated today than they were 10 years ago. It seriously educated me. There's still a lot of horrible music today, but at least you know about the good stuff.

U know, niin just, kunhan bändit saavat rahaa keikoistaan, fani- tai special-tuotteistaan, jonkin verran levymyynnistäänkin (tai iTunesista tai Spotifysta tms.) ja mahdollisesti silloin tällöin vähästä radiosoitostakin.

RAC - 1979 (ft. Liz Anjos) by RAC

jj - Your Love (Live at WAH)

Tamperelainen We Are Home (eli WAH, markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto) teki Monsters of Popin aikana hienoja livevideoita, joissa akustishenkisesti esiintyivät ainakin The Rollstons, Idiomatic, Regina ja jj. Kaikki ovat katsomisen, kuuntelemisen ja postaamisen arvoisia, mutta erityisesti eilen julkaistu jj:n Your Love on niin hieno esitys, että voi veljet.

Jos torstaina yhtyeen keikan päättänyt akustinen potpuri toimikin hieman kummallisena tunnelmanrauhoittajana, näin sunnuntai-iltapäivään kyseinen ilmaisu sopii hyvin. Elin Kastlander on hyvä laulaja ja erinomainen tulkitsija, ja The Oldfieldin kasaripoprokkailu Your Love kääntyy vaivattomasti intiimiksi balladiksi.

Kynttilöillä koristeltu Klubin bäkkärisauna on harvoin näyttänyt yhtä herkältä tilalta.

The Rollstons - Doing Time (full album)

Yksi eilen päättyneen Monsters of Popin puhutuimmista tapauksista oli The Rollstonsin perjantainen keikka loppuunmyydyllä Telakalla. Festivaalin edellisiltä vuosilta tuttu konsepti joku-soittaa-jonkin-bändin-tai-levyn-biisejä-tarkan-teeman-alla oli kääntynyt muotoon, jossa The Rollstons esitti klassikoksi patinoituneen Doing Time -cd-r:nsä alusta loppuun. Keikasta lisää varsinaisen MOP-raportin yhteydessä, mutta mainittakoon näin lyhyesti, että helvetin upeaa oli.

Doing Time äänitettiin elo-syyskuussa vuonna 2001 eri tyyppien kodeissa Tampereella ja Jyväskylässä. Tuohon aikaa yhtyeeseen kuuluivat virallisesti Mikko, Huli ja Panu, mutta albumilla oli myös suuri määrä vierailijoita (tuissi: drums (9,10), guitar (2,4,7), bass (2,4), kalle: bass, keyboards, percussion, backing vocals (14), slide guitar, banjo (9), kaari: backing vocals (16) + writing on the covers, kassu, jussi & lauri: handclaps (6)). Julkaisun kappaleista osa päätyi sittemmin bändin vuonna 2003 julkaistulle viralliselle debyyttialbumille Our Grain Could Fill Your Stadium.

Doing Time on suomalaisen indierockin klassikoita, ja vaikka The Rollstons sittemmin julkaisi tuotetumpaa, ammattitaitoisempaa ja paremmin kasassa olevaa musiikkia, yhtyeen ensimmäisen cd-r:n iloa, lämpöä ja yllätyksellisyyttä se ei pystynyt toistamaan.

Eikä ole pystynyt oikein kukaan muukaan.

Doing Time by The Rollstons

MOP2011: Bright Shades - Sightseeing EP

Eilen Monsters of Popissa oli hieno päivä. Tosi hieno. Paljon hyviä bändejä, joista mikään ei pettänyt ja joista pari veti jopa kirkkaasti yli odotusten. Kirjoitan festariraportin ehkä huomenna, ehkä maanantaina. Tuolloin on tarjolla tarkempaa analyysia aiheesta.

Tänään vietän ns. laatuaikaa perheen kanssa ja indiefestarointi saa jäädä. Sinänsä ok, sillä en ihan suoranaisesti osu Huoratronin ja Rico Tubbsin target marketiin, vaikka Lindstrøm, Siinai ja Bright Shades kiinnostaisivatkin.

On jopa vähän höhlää, että kuuntelin Bright Shadesin Sightseeing EP:n ensimmäistä kertaa vasta pari viikkoa sitten, vaikka se on ollut ulkona jo toukokuusta lähtien. Elektronisen tanssittavalla linjalla mennään, tarttuvasti, tyylikkäästi ja hienoilla melodiallisilla koukuilla kuorrutettuna. Power Disco. V. Tikkanen & R. Karhunen. Helsinki. Top Billin Music. Vinyylikin on tarjolla.

Tänään yhtye esiintyy Monsters of Popissa, Klubilla kello 22.15. Be there baby!

Bright Shades - Sightseeing EP by Bright Shades

Saskatchewan - Skinny Dipping

Hei jee olin jo eilen yöllä tekemässä Monsters of Pop -raporttia, mutta aika loppui kesken ja nyt pitää/saa olla töissä ja töiden jälkeen taas Telakka-Klubi-akselilla moppailemassa, joten raportti on luvassa vähän tuonnempana.

Mutta mikäs tässä. Illalla on odotettavissa sen sortin menot (Big Wave Riders, Delay Trees, Rollstons, Britta Persson, The Valkyrian, Lo-Fi-Fnk) että hyvä tulee. Niin kuin MC Nikke T aikanaan totesi, kuuma kostea hikinen, tänään toimii kikka joka ikinen.

Täysin edelliseen liittymättömänä juttuna mainittakoon, että Saskatchewan on julkaissut uusia biisejä. Bändistä ei tunnu intoilevan juuri kukaan muu, jostain syystä, mutta jos et ole kuullut Dreamboatia tai Death & Taxesia, otapa kai'utin kauniiseen korvaan ja luukuta.

Youth Lagoon - Bobby

Jos et vielä ole hypännyt Youth Lagoon Wagoniin, nyt on hyvä aika. Jos nimittäin odotat vielä noin viikon, Fat Possum ehtii julkaista Trevor Powersin debyytin The Year of Hibernation, Pitchfork ehtii iskeä siihen Best New Music -leiman ja äkkiä kaikki ovatkin ihan että jeeeeee, tätä me kuunneltiin jo keväällä!

Albumilta on julkaistu aikaisemmin kolme kappaletta, July, Cannons ja Montana. Kaikki samankaltaisia, mutta saaterin koskettavia makuuhuonetunnelmointeja. Nyt ihmisten ilmoille päästetty Bobby kuuluu samaan kategoriaan.

Powersista on ainesta problemaattiseksi indiesankariksi, sillä hän on kokenut kovia, lähinnä tunne-elämänsä puolella.

For my whole life I've dealt with extreme anxiety. Not anxiety about passing a test or somewhat normal things, but weird.. bizarre things. Things that only I know. I sometimes feel like I'm literally being eaten up inside. So I started writing these songs. Not just songs about my anxiety, but about my past and my present. Songs about memories, and all those feelings that those bring. I know that if I can be honest about what is inside my mind, there will be others that will be able to relate to it.

Toivottavasti nurkan takana odottavat rahamammonat eivät muuta sinua, poikaseni.

Youth Lagoon - Bobby by overmuziek

The New Tigers - s/t

Minä olen aika tyytyväinen The New Tigersiin. Kun alkukesästä Soliti ilmoitti signanneensa turkulaisbändin, olin varovaisen innostunut. Pidin yhtyettä erittäin potentiaalisena ja kehityskelpoisena kokoonpanona, jonka musiikki oli "enemmän melodiallista kuin rytmillistä, soundimaailma enemmän lo-fi kuin hi-fi ja asenne enemmän pop kuin RAAWK-AND-ROOOLLLL".

Vielä tuolloin Soundcloudissa olleen omakustanne-ep:n kappaleista parhaiten korvaan tarttui kaikuisilla kitaroilla ja popahtavalla melodialla varustettu World's Greatest Actor. Kaipasin bändin soitantaan enemmän särmää & Texasia & camahoulamaa, mutta pidin silti yhtyeen hienoista melodioista ja taitavasta kitaratyöskentelystä.

World's Greatest Actor by thenewtigers

Heinäkuun lopussa julkaistu Pocketful Of Sand nostikin sitten yhtyeen kertaheitolla potentiaalisten tulokkaiden joukosta suoraan kotimaisen indierockin mestaruussarjaan. Kappaleen tajuttoman upeat kitarat, viipyilevä kiireettömyys ja kerta kerralta paremmin avautuneet äänitekstuurit tekivät siitä yhden vuoden parhaista kotimaisista tuotoksista, joka antoi syyn odottaa loistavaa albumia. Kun aikaisemmin The New Tigers oli ollut vain yksi Solitin signauksista, Pocketful Of Sandin jälkeen alettiin puhua vuoden odotetuimmasta kotimaisesta debyytistä.

Kappaleen teho ei ole kadonnut kahdessa kuukaudessa mihinkään, ennemminkin päinvastoin.

Pocketful of Sand by thenewtigers

The New Tigersin albumi julkaistiin virallisesti eilen. The New Tigers esittelee yhtyeen, joka ei ole välttämättä vielä valmis, mutta joka on jo löytänyt oman äänensä ja omanlaisensa tavan tehdä musiikkia. Tänä vuonna lopullisen renessanssin kokenut 90-luku soi levyllä vahvasti, mutta minkään tietyn orkesterin kopiontiin bändi ei ole lähtenyt. Joissakin yhteyksissä mainitut Yo La Tengo, Galaxie 500, Teenage Fanclub ja Nirvana joko soivat tai eivät soi The New Tigersin musiikissa. Kattotermi fuzzy pop pitää hyvin kutinsa, miten sen kukin sitten ymmärtääkään.

Kaipaisin yhä yhtyeen soitantaan ja varsinkin Appun ja Valtterin lauluihin enemmän itseluottamusta. Vaikka lähtökohtaisesti orkesteri kuuluukin altsu-shoegazereihin, välillä kappaleiden yleisfiilis on käännetty turhan introvertiksi. Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet eri kokoonpanoissa jo viime vuosituhannen puolelta lähtien, joten kokemattomuudesta ei ole kyse. Ehkä silti seuraavat 100-200 keikkaa tuovat bändin yleisilmeeseen lisää särmikkyyttä. Mieleen tulee esimerkiksi Rubik, joka kasvoi muutamassa vuodessa meluisasta altsuprogebändistä yhdeksi Suomen kovimmista liveakteista.

Parhaimmillaan The New Tigers on kauniiden melodioiden ja taivallisten kitarasovitusten luomisessa. Yhtyeen soundi pysyy hyvin kasassa ja useiden bändien ensimmäisiä levyjä vaivaava suunnattomuus ei anna mitään viitteitä itsestään.

Odotan innolla, mitä yhtye tulevien vuosien aikana onnistuukaan tarjoamaan.


Albumin voi ostaa itselleen esimerkiksi tätä kautta. The New Tigersin voi todistaa livetilanteessa seuraavissa tilaisuuksissa:
23.9. Stupido Records, Helsinki (FREE, 6pm)
23.9. Nosturin Alakerta, Helsinki
30.9. Dynamo, Turku, Les Yper Sound w/ Top Sound (record release gig)
20.10. Doris, Tampere Lost In Music Soliti Evening
21.10. Loose, Helsinki w/ Big Wave Riders
18.11. Klubi, Turku w/ Mesmer

WU LYF - We Bros (Single Version)

WU LYF julkaisee tänään sinkkuna uudelleen tehdyn version We Brosista. Se ei itse asiassa edes kuulu omiin suosikkeihini Go Tell Fire to the Mountain -albumilta (Dirt, Concrete Gold, L Y F ja Heavy Pop kuuluvat), mutta näin netin muun biisivirran yhteydessä kuunneltuna sekin vaikuttaa aivan kipeän kovalta.

Käytännössä uusi ja vanha versio eroavat toisistaan vain vähän. Albumilla hieman epävireessä soinut kitara on nyt muistettu virittää, remaken soundi on kirkkaampi ja soitanta pirteämpää. We Brosin uusi tulkinta on siis vähän tuotetumpi.

WU LYF - We Bros (Single Version) by overmuziek

Dum Dum Girls - Only in Dreams

Minähän olen periaatteessa pitänyt Dum Dum Girlsistä, tai ainakin joistakin Dum Dum Girlsin biiseistä, ja kun Subpop nyt kiltisti jakoi reilun viikon päästä virallisesti julkaistavan Only in Dreams -albumin, olin ihan perusinnoissani sitä kuuntelemassa.

Nyt ilmassa leijuu jälleen kerran yhden miehen kollektiivinen jaahans. Bedroom Eyes on oivallinen popbiisi ja Coming Down kiva tunnelmointi. Kaikki muut albumin kappaleet ovat sitä samaa mutta huonompia. Siltä ainakin yhden kuuntelun jälkeen tuntuisi.

So. Let me tell you a story about a pop band that made a couple of ok singles and many disappointing albums. It's a story you've heard many times before...

Dum Dum Girls - Only in Dreams by subpop

Wild Beasts - Thankless Thing (new song)

Jopas vainen, uusi ilmainen kappale Wild Beastsilta. Siis ihan ilmainen. Vapaa ladattavaksi ja omistettavaksi. Nykyaikaa to the max.

En insta-ihastunut aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneeseen Wild Beastsin kolmanteen studioalbumiin Smother, mutta pikku hiljaa levyn kappaleet ovat uineet liiveihini. Jos et ole julkaisuun tutustunut, viimeistään nyt lienee sopiva aika. Albumi on kuunneltavissa esimerkiksi Spotifyssa.

Thankless Thing on 14. lokakuuta ilmestyvän Reach a Bit Further -sinkun b-puoli. Kappale etenee wildbeastmaisen relasti hiljalleen groovailevan rumpukompin ja Hayden Thorpen persoonallisen lauluäänen kannattelemina. Kaikuisat kitarat ja yksinkertainen melodia tarttuvat kiinni muutamalla kuuntelukerralla.

Wild Beasts - Thankless Thing by DominoRecordCo

Frànçois and the Atlas Mountains - Piscine

Pitkästä aikaa kappale, jonka hyvyydestä en ollut ihan varma sen ensi tahdeista lähtien. Frànçois and the Atlas Mountains on korkeasta laadustaan tunnetun Domino Recordsin tuorein kiinnitys, mikä oli pitkälti syynä siihen, että päätin kuunnella yhtyeen tuoreen biisin loppuun saakka. Ja kun Piscinen hienovarainen metamorfoosi perusranskalaisesta tyylittelystä kohti scifististä loppumaalailua alkoi, olin myyty.

Itse bändistä en tiedä paljoakaan. Lehdistötiedotteen mukaan yhtyeen lavapreesens on magneettinen ja bändi on jo kohtuullisen tunnettu Ranskassa. Hyvä niin. Joskus kai ilmestyy jotain muutakin sitten.

MOP2011 Indie Radio Yeah!

Yeaah! Tiedätkö mikä viikko tämä viikko on? Tiedätkö mihin indiediggareiden katseet kääntyvät? Tiedätkö missä musiikki, ajanvietto, yhdessäolo ja yleinen fiilis ovat silkkaa tykkiässsää?

Totta kai sinä tiedät! Sinä olet hankkinut jo aikaa sitten kolmen päivän festaripassin! Sinä tiedät, että Telakka, Klubi, Pakkahuone, 931 ja Niagara täyttyvät tällä viikolla loistavista bändeistä, ensiluokkaisista tiskijukista ja hyvistä ihmisistä. Sinä tiedät, että Monsters of Pop 2011 räjäyttää syksyn indiepankin!

Odotuksen innostusta ruokkiakseni tein kevyehkön soittolistan tämän vuoden moppaajista. Groovesharkissa ei ollut ihan kaikkien bändien (Idiomatic, Nopat) biisejä, ja lauantai-illan megatanssittajat Rico Tubbs ja Huoratron tarvitsisivat oman listansa, mutta muuten. Tästä lähtee!

Metallica & Lou Reed - The View (Preview)

Tässä on nyt preview, joka ei lupaa mitään helppoa. Ei ainakaan faneille. Eikä oikeastaan vihaajillekaan, ainakaan ajatteleville. Jotain tosi nihkeää ja pahantuulista saattaa olla tulossa.

Metallican ja Lou Reedin 31. lokakuuta julkaistava albumi Lulu on rakennettu saksalaisen 1900-luvun vaihteessa vaikuttaneen impressionistin Frank Wedekindin näytelmien pohjalta. Se on konseptialbumi, jonka teemana on seksi ja kuolema. Keskushenkilö Lulua halutaan, himoitaan, rakastetaan ja hyväksikäytetään. Hän kadottaa tunteensa, intohimonsa ja kai lopulta sielunsakin. Hän tapaa Jack the Ripperin. Albumin kannessa hänellä (tai häntä metaforisesti esittävällä mallinukella) ei ole käsiä ja hänen nimensä on kirjoitettu verellä. Kevyttä.

Albumi pitää sisällään kymmenen kappaletta, joista kolme kestää yli kymmenen minuuttia. Albumin päättävä Junior Dad on leppoisasti 19 minuuttia 28 sekuntia pitkä. Kaikkiaan eepos tarjoaa puolitoista tuntia kuunneltava. Niin että ehkä tämä puoliminuuttinen preview ei ihan vielä avaa koko levyä.

Aika hankala olo The Viewistä silti tulee.

Indie videos for 15 minutes!

Aika messevästi erinäisiä hyviä (tai kohtuullisia) videoita on julkaistu viime päivien (tai viikkojen) aikana erinäisiltä hyviltä (tai kohtalaisilta) bändeiltä. Jotkut ovat pelanneet tissikortin, jotkut huumorikortin ja jotkut ei-me-keksitä-oikein-mitään-tehdään-ihan-perusvideo-kortin.

Arctic Monkeys - Suck It and See
Alex Turnerin & kumppaneiden erinomaisen nelosalbumin nimibiisi sai kylkeensä videon, jossa ollaan pahiksia, ajetaan moottor'pyörillä, leikitään koiran kanssa, uidaan toplessina altaassa, paneskellaan kiihkeästi ja muutenkin ollaan rebeleitä ja nuoria ja sen sellaisia. Tarjolla on napakkaa Bonnie & Clyde -vibaa.


The Big Pink - Stay Gold
The Big Pinkin takaisinpaluu-biisi ja -video oli aika tavanomainen. Tai positiivisen tavanomainen, eli näkökulmasta ja odotuksista riippuen joko pettymys tai tervetullut piristys. Videossa satsataan värikkääseen kuvakerrontaan, hidastettuihin liikkeisiin ja muihin perusjuttuihin. Parempaakin voisi odottaa.


Cut Copy - Blink And You'll Miss A Revolution
Nyt on lähdetty fantasia-apinoiden, irtokäsien, irtopäiden, lieskojen, luolien ja yleismaallisen mystiikan maailmaan. Jotenkin aina kun tanssittavaa musiikkia tekevä kokoonpano lähtee fantastisille poluille tallaamaan on sellainen olo, että nyt bändin pojat ovat vetäneet muutakin kuin horsmaa. Biisi on tykkiässä.


Big Troubles - Sad Girls
Antin (tänks to Ääniä-blogin Jussin) yhdeksi suosikkikokoonpanoksi nousseen Big Troublesin Sad Girls sai kylkeensä arvoisensa videon. Dork Squad. Tietokoneita. Teknologiaa. Epäilyttävää toimintaa. Pehmoankka. Female Trouble. Hikoilua. Kuvaputkimonitoreita. Viettely-yritys. Pakit. Teenagefanclubmaisessa otteessaan biisi on täyttä kultaa.


Neon Indian - Polish Girl
Yksi syksyn parhaista kappaleista yhdistettynä retrofuturismiin. Muodikasta kai. Ainakin jos hitsausmaski luetaan muodikkaaksi. Jostakin vempeleestä jää sininen vana, jota aina välillä vedellään pitkin kujia. Osa elektroniikasta on vanhaa tai itsetehtyä, mikä toki sopii Neon Indianille siinä mielessä, että Alan Palomo on itsekin tehnyt ja myynyt omia pikkusyntikoitaan.

Daft Punk – Drive

Semisti odotettu ja semisti kirjoittelua herättänyt Daft Punkin lost track vuodelta 1994 julkaistiin eilen illalla. Vanhalta DAT-nauhalta löytynyt jytkytys Drive on osa Soma Recordsin 20-vuotisjuhlakokoelmaa.

Siihen kai sydämentykytystä nostattavat asiat jäävätkin. Nyt kuultava versio on reilut kaksi minuuttia pitkä preview, ja itse kappale on ihan syystä jäänyt ilman aikaisempaa julkaisua. Driven rytmi tarttunee toki kiinni happopäiseen discoilijaan ja tietysti kappaleen historiallinen arvo on ainakin jonkinlainen, mutta ei tässä mistään kadonneesta helmestä tai klassikosta puhuta.

Soma Recordsin (tuolloin vielä Soma Quality Recordings) perustaja Stuart Macmillan voi kiittää itseään oltuaan paitsi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, myös ymmärtäneensä Daft Punkin potentiaalin. Soma julkaisi aikanaan vuonna 1994 duon debyyttisinglen The New Wave ja vielä seuraavana vuonna Da Funkin ennen kuin Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo kirjoittivat sopimuksen Virginin kanssa ja asiat alkoivat vyöryä kohti maailmanluokan meininkiä.

Soma Records: 20 Years julkaistaan 19. syyskuuta.

Daft Punk - Drive Unreleased 1994 (Preview) by soma

Best Tracks of August

Nyt työt seis ja elokuun parhaita biisejä kuuntelemaan! Tarjolla on jälleen sekä koti- että ulkomaisia kappaleita, jotkut uunituoreita, jotkut singlen tai videojulkaisun takia ajankohtaisia, yksi remake ja niin edelleen. Jotenkin on tosin sellainen olo, että parikolme kappaletta on jäänyt listan ulkopuolelle. Ehkä jokin kuluneen vuoden korjausliike parhaiden biisien suhteen on tulossa. Tai sitten ei.

#16 Delay Trees - Songs
Yeah baby yeah! Hyvä maanantai. Lomaa jälkellä vielä kaksi viikkoa. Uusi iPad. Uudet makuuhuoneen hyllyt. Delay Treesin uusi ep. Kaikki on hyvin.

  Songs by Delay Trees 

#15 Air France - It Feels Good To Be Around You
Niin että pieni research, jotta päästään oikealle levelille. Göteborg. Joel Karlsson ja Henrik Markstedt. Pitchfork kehui No Way Down ep:n pilviin vuonna 2008. Kaikki odottavat kokonaista albumia. Uusi biisi antaa lupauksen kokonaisesta albumista. Post-rave bliss. Beach foam pop. Balearic disco.

Air France - It Feels Good To Be Around You by stopshakehoneygo

#14 Jens Lekman - An Argument With Myself
Nykynäkövinkkelistä katsottuna se kuulostaa jonkin verran Vampire Weekendiltä (edit. Tai eikä kuulosta. Miltä kuulostaa? En minä tiedä. Ehkä The Smithsiltä? Ei siltäkään. Paul Simonilta? Fuck you. No, you fuck you.), mikä on omalla tavallaan aika jännää.

Jens Lekman - An Argument With Myself by theinsound

#13 School Knights - Don't Runaway (Fight Song)
Levy on täynnä garagepunkahtavan kaikuindien peruselementtejä, amerikkalaista high school -elämää, pienimuotoista angstia ja kyseiseen ikään sopivaa huumoria. Äänenlaadullisesti School Knights vetää välillä niin rennon lo-fisti, että oikein sydäntä lämmittää.

11 Don't Runaway (fight song).mp3 by DRACULA HORSE

#12 Purity Ring - Belispeak
Ungirthed oli kivahko (joidenkin mielestä u s k o m a t o n) pling-plongailu ja Lofticries kivahko (joidenkin mielestä u s k o m a t o n) pling-plongailu. Belispeak on niin ikään kivahko (joidenkin mielestä u s k o m a t o n) pling-plongailu. Pattern alkaa olla aika lailla niinku clear niinku.

Belispeak by PURITY RING

#11 Still Corners - Cuckoo
Ovatko ns. kaikki muut kuunnelleet Still Cornersia? Onko Tessa Murray kaikkien muidenkin mielestä jotenkin vangitsevan näköinen ja oloinen beibi? Onko tämä cinemaanista musiikkia? Voiko musiikki olla cinemaanista? Mitä cinemaaninen tarkoittaa?


#10 Aves - You, Lucid
Biisin groove on kohdallaan, soundi samalla tavalla lush kuin aikaisemmin julkaistussa biisissä Shoreline, ehkä jopa vähän enemmän, punchline/hook kohdallaan, synapomputus ja harpulta kuulostavat korkeat äänet kauniita ja kokonaisuus tyylikäs. Ei vuoda mistään.

Aves - You, Lucid by ▲ves

#9 James Blake & Bon Iver - Fall Creek Boys Choir
Ja sitten jossain dramaattisessa haastattelussa miehet paljastavat asian oikean laidan ja kaikki indiepoikaset ja -tyttöset ovat ihan että NOOOOOOOOUUUUUUUUUUUU! että mun uskoni neroihin on tiessään, että mua on huijattu, että mitä mää nyt teen tälle mun Indie Fox 4eva -tatuoinnille?


#8 Girls - Honey Bunny
Honey Bunny lienee taktisesti valittu aurinkoinen popbiisi Vomitin itsesäälin ja alakuloisen toiveikkuuden jälkeen. Soundillisesti kappale seilailee, näkökulmasta riippuen, 60-lukulaisissa beachtunnelmissa tai 70-lukulaisissa purkkapopfiiliksissa, kevyesti, tarttuvasti, hyväntuulisesti ja koukuttavasti.


#7 Warpaint - Billie Holiday
No jopas nyt. Aivan kipeän hieno biisi Warpaintilta. Upea. Maagisehko. Tykkiässähkö. On jopa vähän hölmöä, että biisi on kolme vuotta vanha. Siis käytännössä, vaikka se on myös yhtyeen tuore single. Mutta hölmöä siinä mielessä, etten ollut kuullut sitä aikaisemmin.



#6 Neon Indian - Polish Girl
Polish Girl on julkaistuista esityksistä tarttuvin ja itse asiassa ensimmäinen, joka saa Antin uskomaan, että 13. syyskuuta julkaistava albumi Era Extraña saattaa olla oivallistakin parempi. Kappale etenee toistuvilla synariffeillä, tremolopurkauksilla ja tanssittavalla beatillä, joka on enemmän synapop kuin chillwave. Laulustakin saa selvän. Biisin repeat factor on valtava.

  Neon Indian - Polish Girl by artsandcraftsmx 

#5 Youth Lagoon - July
Kappale kulkee yksinkertaisella soinutuksella ja tavanomaisella lo-fi-soundilla, mutta onnistuu kasvamaan kuin vahingossa kymmeniä vastaavilla elementeilla varustettuja kappaleita suuremmaksi. Neljän soinnun vaihtelu on harvoin kuulostanut yhtä tenhoavalta kuin biisin loppuhehkutuksessa.

  July by Youth Lagoon

#4 Atlas Sound - Terra Incognita
Atlas Soundin juuri julkaistu biisi Terra Incognita on tajuttoman hyvä. Omalla tavallaan se on kehujen sweet spotissa siinä mielessä, että monet hypentappamiseen erikoistuneet henkilöt eivät tunne Bradford Coxin sooloprojektia tarpeeksi hyvin a) kuunnellakseen biisejä, b) huomatakseen muiden kehuja tai c) synnyttääkseen backlash-reaktion.

Atlas Sound - Terra Incognita by stopshakehoneygo

#3 Wavves - I Wanna Meet Dave Grohl
I Wanna Meet Dave Grohl on riemastuttavaa nuorisopunkrokkia popahtavalla melodialla, hauskalla sanoituksella ja uljaasti feedbackaavilla kitaroilla. Kitarariffikin on niin kuin kaikki hyvät riffit - yksinkertainen, tarttuva ja niin helppo, että idioottikin osaa sen soittaa.

Wavves - I Wanna Meet Dave Grohl by stopshakehoneygo

#2 Regina - Unessa
Biisi on kesän keikoilta tuttu tunnelmointi, joka ei ole yhtä popmaisen tarttuva kuin Jos et sä soita tai Haluan sinut, mutta kuitenkin samalla tavalla kaikuisasti kitaravetoinen, kevyt ja leijuvuudessaan ihastuttava. Poppareilla lienee tosin jälleen suuria vaikeuksia saada selvää Iisan laulamista sanoista.

[Flash 9 is required to listen to audio.]

#1 French Films - This Dead Town
This Dead Town avaa 21. syyskuuta julkaistavan Imaginary Future -albumin komeasti. Tanssittavuudessaan ja tarttuvuudessaan se ei ole aivan Convictin veroinen, mutta kappaleessa on tiettyä singalong-potentiaalia ja stomp-your-feetmaisuutta, jotka tekevät siitä ns. kutkuttavan tapauksen. Viimeistään kertosäkeen kuoro nostaa biisin letkeään lentoon.

MGMT – All We Ever Wanted Was Everything

Melkein innostuin, kun huomasin MGMT:n julkaisseen uuden biisin. Siis "melkein" siksi, että kappale on cover, jota en muistanut Bauhausin omaksi, vaikka kyseisen version jopa virallisena julkaistuna äänitteenä omistan. Onneksi MGMT:n tulkinta on hyvä.

All We Ever Wanted Was Everything on osa MGMT:n valitsemaa Late Night Tales -kokoelmaa, joka pitää sisällään muun muassa Martin Revin, Velvet Undergroundin ja Suiciden kappaleita. Kokis on kuunneltavissa vähän ärsyttävässä 2-min-preview -muodossa täällä. Kaikkiaan biisit on valittu hyvällä maulla, ja esimerkiksi VU:n Loaded-albumin extended-versiolla oleva harvinaisehko Ocean on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Levyllä on myös lukuisia itselleni täysin tuntemattomia kappaleita.

MGMT:ltä soisi tulevan jo uutta omaakin materiaalia, mieluummin sitä hitikästä kuin sitä happoilua. Sitten kaikilla olisi taas kivaa.

Isoveli - Tanssi tai kuole

Jännästi kävi. Brightboy työsti kolmatta albumiaan pitkään ja huolella, päivät muuttuivat viikoiksi, viikot kuukauksiksi ja kuukaudet lopulta neljäksi vuodeksi. Välissä kieli ja bändin nimi vaihtuivat.

Exogenic signasi Isoveljen joku aika sitten, ja tänään bändi oli Jussin ohjelmassa esittelemässä uutta biisiään Tanssi tai kuole. Tarjolla on rytmiä, tarttuvaa kertsiä ja ns. jännää sanoitusta (ei enää paineita / vain nautintoaineita / kun Babylonin torvet säestää viimeisiä vaiheita). Musiikillisesti Isoveli kuulostaa Specialsin, Placebon ja jonkin suomeksi esiintyvän poprockbändin yhdistelmältä. Vähän niin kuin.

Jäädään odottamaan jatkoa.

Isoveli: Tanssi tai kuole by Exogenic Music Group

Ville Leinonen - Aika

Eihän sitä tarvitse aina helpolla päästääkään. Ville Leinonen teki vuosikaudet loistavaa iskelmällistä popmusiikkia, joka ei soundinsa ja yleisilmeensä puolesta oikein sopinut radiokanaville, mutta jonka omistautunutta omaperäisyyttä ja tunteen paloa ei voinut kieltää. Leinosen 2000-luvun alun keikat Valumon kanssa olivat hurmoksellisia, ja vaikka yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Ville Leinonen & Valumo ja Kimaltavia unelmia eivät aivan yltäneet kokoonpanon live-keikkojen veroisiksi, ne sisältävät kappaleita, joita muutamien vuosien päästä aletaan kutsua kadonneiksi klassikoiksi.

Leinonen on liikkunut ilmaisussaan davidbowiemaisesti suunnasta toiseen albumi kerrallaan. Orgaaninen mestariteos Suudelmitar poikkesi soolodebyytti Raastinlauluista kuin yö päivästä, Valloittajan suomipoppailu erosi täysin Hei!-levyn iskelmäcovereista ja Ville Leinosen Unilehdon pääosin akustinen ilmaisu Majakanvartijan unen avantgardistisista äänimaailmoista.

Auringonsäde / Pommisuoja on kaksi albumia. Se on kokonaisuus, joka liikkuu hellyyttävästä söpöilystä klaustrofobiseen epätoivoon kuin valokatkaisijaa painamalla. Leinonen on yhdistänyt sadunomaisen keijukaispuolensa turhautumia ja raivoa tulvivaan materiaaliinsa tavalla, jota ei voi verrata mihinkään Suomessa aikaisemmin tehtyyn. Lopputuloksena on ääntä, jonka tiedän saavan hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Levyn sisälle päässeet henkilöt kehuvat sen taivaisiin, ulos jääneet tuhahtelevat tympääntyneinä.

En tiedä, kuinka helposti albumi kullekin aukeaa, mutta reilun vuosikymmenen vanhana fanina olin myyty heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Noin kuukausi sitten toivoin Auringonsäde / Pommisuojan vievän mukanaan kokonaisuutena, ja niin kävi.

Tämä on poikkeuksellinen teos.

Ville Leinonen: Aika by Fonal Records

Koko albumi on kuunneltavissa Spotifyssa.

Wavves - Destroy (feat. Fucked Up)

Hei mitä ihmettä. Vielä muutama kuukausi sitten Antti nikotteli Wavvesin oletetulle ylihypetykselle ja alisuorittamiselle ja supergeneeriselle tyylikkyyden kopioimiselle ja keskinkertaisille biiseille, nyt syksyn kynnyksellä kaikki orkesterin tekemiset vaikuttavat tykisti ässiltä täysosumilta. Ensin oli melodisen energisesti kaikunut I Wanna Meet Dave Grohl, nyt on pari astetta punkimmin ärjyvä Destroy.

I can't get myself up off the couch,
Try to do different things but I don't know how,
Where do I go from here now,
This world is ending I know I gotta get out
DESTROY, DESTROY, DESTROY, DESTROY!

Siellä lepää.


Life Sux ep ilmestyy 20. syyskuuta.

Trailer Trash Tracys - Engelhardt's Arizona

Jos oli joku sitä mieltä, että tilutus on vaiettu kuoliaaksi tai muuten tapettu entryleveltyylikkyyden kaapuun puetulla tylsällä ivalla, niin voi pojat fail fail fail. Kyseessä on taiteenlaji, jossa mennään useimmiten metsään, mutta silloin kun ei mennä, niin voi pojat win win win.

Domino Recordsin suojissa musiikkia tekevä Trailer Trash Tracys on ehkä julkaissut uuden biisin Engelhardt's Arizona. Siinä tilutetaan ihan kybällä. Skulataan. Skebaa. Kybällä. Uh. Skulataan. All nite.

Jossain on kitaristi, joka on sitä mieltä, että hän kyllä soittaisi nuo kitaraosuudet nopeammin, luovemmin, tarkemmin, paremmalla soundilla ja ärjymmällä attackilla. Ja jossain on rytmikone, joka on sitä mieltä, että miks mua ei käytetty tämän rytmin luomiseen, että muhun on ohjelmoitu paljon paremmat soundit. Ja jossain on asiat väärin ymmärtävä indiehirmu, joka on sitä mieltä, että tämä on ironiaa. Ja jossain on basisti, joka on sitä mieltä, että aika kivaa pompottelua tässä.

AA - Trailer Trash Tracys - Engelhardt's Arizona by DominoRecordCo

(Oikeaa informaatiota Dominon nettisivuilta.)

Justice - Helix

Hei nyt Justicen darlingit, että what's going on nyt hei? Että mitäs te nyt oikein meinaatte näiden uusien biisienne kanssa? Pitäisikö näissä olla joku linja vai ovatko ne ihan tarkoituksella kaikki kuin eri yhtyeiden tuotoksia? Niin kuin että mainosbiisi ja albumin nimibiisi ja joku kolmas biisi. Kaikki ihan erilaisia.

Tai joo, pitäisi varmaan kuunnella ne peräkkäin ja vasta sitten alkaa ihmetellä. Kuuntelen... Civilization... joo... banger.... video tajuttoman hieno... ehkä vähän jo palanut loppuun mutta silti upea... Audio, Video, Disco... ihan varmasti mainettaan parempi... slow grower jne... soundillisesti tosi paljon pienempi kuin tuo mainokseen tehty styge.... vähän hassua, että tämä päättää albumin eikä aloita sitä... Helix... lähtee vähän niin kuin Herbie Hancockin Rock It... mikä helvetin Billy Ocean nyt hei... itse asiassa aika röyhkeän tyylikäs... (onpas muuten tossa Oceanin videossa tykisti scifi meininki...) hienosti Justice osaa hehkuttaa ja kasvattaa beattiensa voimaa... soundi khyl hieno... ja loppu ihan ok... joo. Pakko tästä on pitää.

Niin että ei kai tässä sitten mitään. Pitää ihan oikeasti odottaa kokonaista albumia ja kuunnella sitä alusta loppuun ne tarvittavat kerrat, että voi sanoa, sopivatko nämä kappaleet samalle levylle vai eivät. On tässä sellaista hytinää, ettei mikään tähän mennessä kuultu ole jännitettä pystynyt tappamaan.

Audio, Video, Disco julkaistaan 25. lokakuuta.

Justice - Helix by EdBanger

Girls - Father, Son, Holy Ghost

Poppareiden hämmennyksen voi aistia tässä ristiriitaisten kirjoitusten viidakossa. Pitchfork [9.3]. Rumba 2/5. Toisen mielestä vuoden parhaita levyjä, toisen mukaan pop-viittausten täyttämä retrosekamelska. Uncut 60. BBC 70. Spin 90. Mikä on totuus? Onko se hyvä? Onko se pettymys? Älä huoli, Antti kertoo.

Father, Son, Holy Ghost ei ole sellainen mestariteos, jota odotin tai toivoin, vaikka sen ansiot ovatkin ilmeiset. Levy loikkii kepeästi vuosikymmeneltä toiselle, lainaa soundin sieltä, melodian täältä ja rytmiikan tuolta, kuulostaa populaarimusiikin jokaisen aikakauden hiilipaperikopiolta mutta onnistuu kuitenkin lopulta säilyttämään omaperäisen ilmeensä. Upea Vomit saa kylmät väreet kulkemaan vielä viikkojen kuuntelun jälkeenkin, mutta albumin tasapaksuimmat hetket, esimerkiksi melodisesti superstandardit My Ma ja Magic kuluttavat itsensä loppuun jo ensimmäisellä kuuntelukerralla.

Onneksi Christopher Owens onnistuu tulkinnallaan kääntämään albumin heikoimmat hetket plussalle. Owensin preesensiä täynnä oleva herkkä ääni puhaltaa kliseisiltä vaikuttavat lauseet täyteen merkitystä, ja vaikka esimerkiksi Saying I Love Youn alkusäkeet How can I say I love you, now that you've said I love you, and how can I say I need you, now that you've said I need you kuulostavat kirjoitettuina lapsellisilta, laulettuina ne heräävät eloon.

Girlsin retroilua kauhistellessa kannattaa muistaa, että muilta vuosikymmeniltä ammennetut lainat alkavat olla jo paitsi todella yleisiä, myös niin monennella kierroksella, että musiikillisten viitausten varsinaista alkuperää on merkityksetöntä jäljittää. Se mikä jonkun korvaan kuulostaa 90-luvulta, merkitsee toiselle 80-luvun revivalia, 70-alun jälkijättöä tai 60-lukulaista "autenttista soundia". Vuonna 2011 retro tarkoittaa aivan eri asiaa kuin se kymmenen vuotta sitten tarkoitti, ja vuosi vuodelta kaikki äänelliset ja rytmilliset ratkaisut alkavat olla lähempänä groundwateria, ajatonta ja alkuperäisestä genrestään irronnutta musiikin perusraaka-ainetta.

Girls tietää, miten populaarimusiikin rakennuspalikoita käytetään. Owens osaa kuljettaa mestarillisesti kappaleidensa tunnelmaa ja rakentaa taitavasti merkityksiä soundillisten ja sovituksellisten ratkaisujen varaan. Ja bändinä Girls soittaa, ainakin levyllä, juuri niin kuin pitää - orgaanisesti, maneerittomasti ja tarvittaessa valtavalla dynamiikalla. Parhaimmillaan Father, Son, Holy Ghost on pakahduttavan koskettava, ajaton ja kuuntelua kestävä albumi, ja vaikka levyä vaivaakin ajoittainen itsestäänselvyys, sen hienoimmat hetket loistavat kirkkaampina kuin mikään muu.

Nautitaan niistä.

The Duplo! - Live At Korjaamo (preview)

Hei jea, jotain uutta The Duplolta! Mietinkin, jäikö bändin comeback niihin pariin loistavaan 7-tuumaiseen muutama kuukausi sitten. Hyvä että ei. Tarjolla olisi pari ensimmäistä biisiä bändin Korjaamon keikalta. Metakkaa! Tykiktystä! Punkrokkia! You know, good stuffia.

Keikka lähtee käyntiin julistuksellisella jos tulitte kattoon tänne jotain kantria niin haistakaa vittu paska -kommentilla, jota seuraa julistuksellinen one, two, fuck you -laskenta Ne Luumäet -coveriin Niin kuin ennenkin. Avausta seuraa duploklassikko Justine yhtyeen ensimmäiseltä Time to Fight, Time to Kill -seiskalta. Aleks ja bändi paahtavat niin kuin ennen vanhaan.

Tiedän kyllä, ettei The Duplo!n keikkataltiointi nosta yhtyettä megatähteyteen. Ja tiedän myös, että puhtaan objektiivisesti arvioiden bändin soitanta on aika helvetillistä kohkausta. Mutta minä nyt vain satun pitämään helvetillisestä kohkauksesta, ainakin The Duplo!n esittämänä.

Koko keikka julkaistaan Vimeossa/Youtubessa lähiaikoina. BAD ASS PUNK ROCK SHOW, boyo!

Youth Lagoon - Montana (video)

Youth Lagoonia ovat hehkuttaneet tahoista monet. Esimerkiksi minä. The Year of Hibernation ilmestyy 27. syyskuuta. Siltä odotetaan suuria. Tunteet saattavat olla pinnassa. Pari päivää sitten julkaistiin video. Se on koskettava.

Shine 2009 - So Free (Jensen Sportag Mix)

Tässäpä remixissä on paljon kaikkea sellaista hyvää, joka saattaa nostaa sen jopa alkuperäistä paremmaksi. Tai jos ei paremmaksi, niin ainakin eri tavalla yhtä hyväksi. Ja kun laskee pois sen, että alkuperäistä on tullut soitettua aika paljon viime kuukausien ajan, niin pelkän uutuudenviehätyksen ja nu-tuoreuden perusteella Jensen Sportagin versio kuulostaa viehättävämmältä.

Ehkä muutamien päivien jälkeen mieli muuttuu, ehkä ei. Hyviä versioita ovat molemmat.

Shine 2009 - So Free feat. Paula Abdul (Jensen Sportag Mix) by CASCINE

Poplife! Tavastia! Tonight!

Muistan ne ajat, jolloin rilluttelin harva se päivä kaupungin yössä. Ensin niin, että aamulla mietittiin, lähdetäänkö kotiin vai baariin, sittemmin niin, että sunnuntaisin puheenaiheena oli, mihinkä se toinen auto jätettiinkään perjantai-iltana ja se toinen lauantai-iltana ja onko meidän pakko lähteä niitä nyt hakemaan, ja jos on, niin mennäänkö bussilla vai taksilla hakemaan ja kumpi auto ensin, vai oliko se niin, että se toinen onkin siellä parkkihallissa, ja jos on, niin jätetään se sinne ja haetaan vasta maanantaina.

Hurjat rillutteluaktiviteettimme hiljenivät pikku hiljaa jo muutama vuosi sitten, kun vaimon kanssa huomasimme, että kavereita on paljon helpompi ja halvempi tavata heidän kodeissaan kuin joissain epämääräisissä juottoloissa. Tilanteeseen vaikutti paitsi kaveripiirimme asteittainen vakiintuminen, myös se, ettei isokaan osa ystävistämme pidä samasta musiikista kuin me.

Tampereella on ollut tarjolla Hang the DJ:n ja muutamien muiden loistavien levynpyörittäjien ansiosta oivallista indie-henkistä musiikkia vuosikaudet, mutta Helsingissä vaikuttavat kaverini ovat kertoneet, ettei tilanne pääkaupunkiseudulla ole aina ollut yhtä valoisa.

Tästä illasta alkaen Helsingin musiikkitarjonta paranee. Lauri jo muutama päivä sitten kirjoittikin Tavastialla alkavasta Poplife-klubista. Kyseessä on poppia, rockia ja indietä ripaukseen tanssimusiikkia yhdistelevä viikottainen perjaintai-klubi. Poplifen isäntä on Erkko, joka on soittanut viitisentoista vuotta levyjä ja toiminut sekä indien että tanssimusiikin parissa. Hänet saattaa tietää myös Misf*ts- ja Tavastian Lauantaidisko -klubeista. Vuoroviikoin Erkon kanssa levyjä soittavat korkean profiilin vierailijat.

Olisimme mielellämme vaimoni kanssa paikalla klubin avajaisissa, mutta koska asumme Pirkkalassa, hoitelemme 11-kuukautista tytärtämme, remontoimme huomenna kaverin kotia ja kokoamme sunnuntaina Ikean kaappeja omassa kodissamme, meillä on muuta puuhaa varattuna.

Emme pääse mukaan ilonpitoon, mutta jos sinä olet nuori tai kaunis tai vapaa tai elämää täynnä tai muuten available.... PARTY WHILE YOU CAN, PARTY FOR YOUR LIFE!



Poplife, Tavastia:
9.9.2011 PopLife-avajaiset: Särmä, Erkko, Harvest, Marko Makelove & Johannes Kostaja
16.9.2011 Erkko, Mini
23.9.2011 DJ Anonymous (Lifesaver/Top Billin), Erkko
30.9.2011 Erkko, Johannes Kostaja
7.10.2011 Lord Fatty, Erkko, Marko Makelove
14.10.2011 Erkko, Harvest
21.10.2011 Njassa (Radio Helsinki), Erkko
28.10.2011 Jori Hulkkonen, Erkko
4.11.2011 Erkko, Mini
11.11.2011 Håkan Tyg (Hell's Kitchen), Erkko, Harvest
18.11.2011 Erkko, Johannes Kostaja
25.11.2011 Antti H. (Hang The DJ), Erkko

PopLife - Tavastialla perjantaisin 9.9. alkaen. Klo 23.30-04.00. Liput alk. 6 €. Ikäraja K-22.

The Radio Dept. - New Song #5

Miten on mahdollista, että olen missannut The Radio Deptin uuden (tai ennen julkaisemattoman) biisin? Varsinkin, kun bändi on itse postannut sen jo aikakausia sitten nettisivuilleen. Antin tutka on ollut totaalisesti pois päältä.

The Radio Dept. esiintyi toukokuun lopussa Sasquatch! Music Festivalilla, esitti kaikkiaan 12 biisiä, joista 11 vanhaa ja yhden uuden. Keskeneräisyyttä korostava nimi New Song #5 ei vielä kerro kappaleesta oikein mitään, mutta oikein valmiilta se kuulostaa. Tarjolla on radiodeptmaista kauneutta ja helinää, surumielistä melodiankuljetusta ja rauhallista tunnelmaa. Biisi ei häviä millekään yhtään. Live-versio toki, mikä kuuluu ennemminkin äänenlaadussa kuin soiton tasossa.

New Song #5:n ja koko Sasquatch!-keikkasetin voi ladata täältä.

The Radio Dept - New Song #5 by stopshakehoneygo

Baths - Exit the Mine

Tätä seuraa silloin, kun makuuhuonenero osuu sinne minne tähtää. Baths eli Will Weisenfeld nauhoitti Exit the Minen iPadillaan muutama päivä sitten. Apunaan hän käytti Beatmaker 2 -appia. Mikkinä oli joko iPadin oma tai joku vastaava. Sillä Weisenfeld taltioi pianon ja laulut.

Bathsilla on ollut aikaisemminkin taito tiivistää monimutkaisia tunteita tai parisuhdeasioita yksinkertaisiin ja jopa hieman lapsellisiin lauseisiin.

I guess what you say goes,
I guess what you say goes,
I don't know how to say no.

Rauhallinen biitti, kaunis taustahoilottelu ja hiljalleen melodioita tapaileva piano kuljettavat kappaletta eteenpäin. Äänitysteknisiltä virheiltä kuulostavat pikku napsahdukset paljastuvat rytmillisiksi elementeiksi. Taustakohina suojelee tunnelmaa.

"Why is all your music so good?"

Exit the Mine by bathsmusic

WU LYF - Go Tell Fire (Reprise)

Juuri nyt WU LYF:lla on momentum puolellaan niin vahvasti, että Go Tell Fire to the Mountain -albumin ylijäämätunnelmoinnitkin ovat parempia kuin useimpien vastaavaa yrittävien bändien tekeleet. Go Tell Fire (Reprise) oli alun perin tarkoitettu lyhyeksi outroksi levyn päättävän Heavy Pop -biisin perään, mutta WU LYF poikaset eivät saaneet sitä itseään tyydyttävään tilaan, ja kappale jätettiin kokonaan pois. Bändi julkaisi biisin eilen nettisivuillaan itselleen ominaisella saatetekstillä.

++this cut was always meant to end Go tell fire to the mountain, trail in after heavy pop fades. But we couldn’t figure it right; took 10 months of perspective to conclude, Elle rearranged and recorded it last night after repeatedly taking fists to the face, moments of clarity, gimmie 14 hail marys every morning baby because I’m a sinner

Go Tell Fire to the Mountain on vuoden parhaita julkaisuja. Jos albumi ei ole entuudestaan tuttu, esimerkiksi Dirtillä tai Concrete Goldilla pääsee hyvään alkuun. Spotikassakin on.

WU LYF - Go tell fire (reprise) by Pretty Much Amazing

Battles julkaisi videon, jossa mies menee rullaportaissa ympärpämpärpömpär

Samaistumisen tunne on valtava, ajateltiin asiaa sitten metaforisesti tai konkreettisesti. Ympärpämpär, ympärpämpär, ympärpämpär.

Justice - Audio, Video, Disco (video)

Heijaa ruusut tulipunaiset, vähän niin kuin odotettu uusi video Justicelta. Siinä on palattu ryhmässä siittiöiden lailla rynnineiden buffaloiden maailmasta takaisin reaalielämän puolelle, vähän niin kuin äänitysstudioon tyylikkäiden synien, pianojen, laulukoppien ja vintagepörpöttimien sekaan.

Odotin jopa vähän niin kuin enemmän, sekä visuaalisen näyttävyyden että pompöösin mahtailun saralla. Mutta tyylikäs video on silti, ehdottomasti. Sympatiapisteitä kerätään paitsi elektroniekkojen ulkonäöllä, myös kuvissa vilahtavalla söpöläisellä koiralla. Biisikin paranee kuuntelu kuuntelulta, vaikka ei se Civilizationin kaltaiseksi bangeriksi kasva millään.

Lisää vähän niin kuin sitten jossain vaiheessa. Jos on fani, kaikki kelpaa. Ainakin vähän niin kuin kaikki laadukas.